FI
Pau
Ajankohtaista

PAU kertoo ajankohtaisista asioista - seuraa meitä

Ajankohtaista

26.01.2018

PAU osallistuu poliittiseen mielenilmaukseen

PAU on päättänyt osallistua SAK:n järjestämään aktiivimallia vastustavaan poliittiseen mielenilmaukseen, joka pidetään Helsingin Senaatintorilla 2. helmikuuta klo 11.00 alkaen.

24.01.2018

PAU mukana mielenilmauksessa aktiivimallia vastaan

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU kannustaa kaikkia ja erityisesti työttömiä jäseniä osallistumaan mielenilmaukseen. Muista käydä allekirjoittamassa myös kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi.

15.01.2018

SAK kutsuu liittopäättäjät koolle ja järjestää poliittisen mielenilmauksen – Hallituksen peruttava aktiivimalli

SAK järjestää poliittisen mielenilmauksen 2. helmikuuta. PAU tiedottaa myöhemmin, miten osallistumme mielenilmaisuun.

15.01.2018

Jäsen, lähde somevaikuttamisen ja esiintymisen kursseille

Kurssit järjestetään maalis- ja huhtikuussa, mutta ilmoittauminen päättyy jo lähipäivinä. PAU maksaa kurssimaksun, majoittumisen ja matkakulut.

12.01.2018

Sähköisissä palveluissa huoltokatko

PAUn sähköisissä palveluissa (jäsensivut, sähköinen asiointi, työttömyyskassan verkkopalvelu) tehdään huoltotoimenpiteitä lauantaina 13.1. kello 15 alkaen. Huoltotoimenpiteet saadaan vietyä loppuun viimeistään sunnuntaihin 14.1. klo 12 mennessä. Toimenpiteet vaativat palvelukatkon kaikkiin sähköisiin palveluihin.