Ylin päätösvalta Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUssa on joka neljäs vuosi kokoontuvalla liittokokouksella, johon ammattiosastot (jäsenosastot) valitsevat edustajansa jäsenmääränsä perusteella. Liittokokouksien väliajalla ylintä päätäntävaltaa käyttää sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa kokoontuva liittovaltuusto.
Liiton käytännön asioita hoitaa ja valvoo liittohallitus liittokokouksen ja valtuuston määräämien suuntaviivojen mukaisesti. Liittohallituksen alaisena ja apuna toimivat neuvottelukunnat ja työryhmät sekä liiton toimisto.
Käytännön edunvalvontaa hoitaa valtakunnallisten ja alueellisten edunvalvojien verkosto. Näihin kuuluvat valtakunnalliset pääluottamusmiehet, luottamusmiehet, valtakunnallinen työsuojeluvaltuutettu, työsuojeluvaltuutetut ja työsuojeluasiamiehet.
Työehtosopimusten solmimisen lisäksi liitto ajaa jäsenistön etuja työskentelemällä työryhmissä, neuvottelemalla, tekemällä esityksiä ja aloitteita sekä antamalla lausuntoja niin työnantajalle, ministeriöille kuin muullekin valtiovallalle ja viranomaisille.
PAUn liittohallitus valittiin nelivuotiskaudelle PAUn XXVII liittokokouksessa Helsingissä 5.-6.6.2025.
Liittohallitus johtaa liiton toimintaa yhdistyslain, liiton sääntöjen sekä liittokokouksen ja liittovaltuuston tekemien päätösten mukaisesti. PAUn liittohallituksessa on puheenjohtaja ja 10 jäsentä.
Liittohallituksen puheenjohtajana toimii Heidi Nieminen. Liittohallituksen muut jäsenet: Marko Koivumäki, Mauri Alanen, Juha-Pekka Hakulinen, Jyrki Sutinen, Jari Kontkanen, Aleksi Andersson, Jouko Luttinen, Juha Torvinen, Satu Ollikainen ja Laura Meriläinen. Liittohallituksen kokouksissa on paikalla myös kutsuttuna liittovaltuuston puheenjohtaja Tero Kelkka.
PAUn liittovaltuusto valittiin nelivuotiskaudelle PAUn XXVII liittokokouksessa Helsingissä 5.-6.6.2025. Sääntöjen mukaan liittovaltuustoon kuuluu puheenjohtaja, 24 jäsentä ja 10 yleisvarajäsentä. Liittovaltuusto kokoontuu sääntömääräiseen kokoukseensa kaksi kertaa vuodessa. Esityksiä liittovaltuuston kokoukselle voivat tehdä osastot ja liittohallitus.
Liittovaltuuston jäsenet:
Puheenjohtaja Tero Kelkka
Seppo Airaksinen, Miko Haarala, Kari Härkönen, Pia Kanerva, Linda Lundström, Sauli Orava, Tommi Raitanen, Mari Rautiainen, Kaisa Rossi, Riitta Sievilä, Jesper Sundström, Anne Takalo, Laura Venäläinen, Heikki Nygård, Martti Määttä, Päivi Holpainen, Nina Tikkanen, Filip Djordjevic, Petteri Syväkari, Antti Silvennoinen, Markku Jousmäki, Merja Rauhavuori, Pasi Timonen ja Maarit Kuikka.
Liittovaltuuston yleisvarajäsenet: 1. Jarmo Pakkanen 2. Jari Havunen 3. Markku Jalava 4. Lassi Becker 5. Niilo Äijälä 6. Vili Sumiloff 7. Johanna Laukka 8. Tero Mäntylä 9. Matti Salo ja 10. Hannu Nuora.