FI
Pau
Ajankohtaista

PAU kertoo ajankohtaisista asioista - seuraa meitä

Ajankohtaista

09.03.2018

Muista sopia vuosityöajan lyhennysten pitämisestä maaliskuun aikana

Joustovapaa vuoden 2017 vuosityöajan lyhennyksen perusteella on annettava ja vapaana pidettävä vuoden 2018 aikana. Vapaan ajankohdasta on sovittava 30.3.2018 mennessä. Vuoden 2017 työajanlyhennyksen joustovapaatunnit näkyvät palkkalaskelmissa tuntipalkkaisilla 15.2.2018 ja kuukausipalkkalaisilla 28.2.2018.

02.03.2018

Palkankorotukset maksettiin Postissa väärin

Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen taulukkopalkat korottuivat 30,97 eurolla kuukaudessa ja 19 senttiä tunnissa. Korotus on kaikille sama ja se tulee palkkoihin takautuvasti 1.11.2017 lukien. Palkankorotusten piti tulla maksuun palkanmaksupäivänä 28.2.2018 Postissa. Osalle tulikin, mutta Postin tekemän virheen vuoksi monella summa oli väärin

23.02.2018

Pakkanen tuntuu jakelussa

Nyt kun pakkastalvi on tullut koko maahan, on paikallaan kerrata toimintaohjeita jakelusta ilmastollisissa poikkeusoloissa. Ilmastollisilla poikkeusoloilla tarkoitetaan sitä, että lämpötila jakeluun lähdettäessä on niin alhainen, että siitä voi aiheutua terveydelle vaaraa.

19.02.2018

Informaatiologistiikka-alalle kaksivuotinen sopimus

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry ja Palvelualojen työnantajat Palta saavuttivat Informaatiologistiikka-alan uutta työehtosopimusta koskevan neuvottelutuloksen 9.2. Informaatiologistiikka-alan työehtosopimus on pituudeltaan kaksivuotinen. Sopimus tulee voimaan 1.2.2018 ja se päättyy 31.1.2020.

17.02.2018

Kansanedustajat paneelikeskustelussa PAUn Talvipäivillä

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU järjestää paneelikeskustelun postipalveluista liiton Talvipäivillä lauantaina 17.2.2018 Kylpylähotelli Yyterissä. Paneeli alkaa välittömästi avajaisten jälkeen, jotka alkavat klo 10.00. Kaupungin tervehdyksen avajaisissa esittää kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.