PAUn neuvottelema
työehtosopimus on tärkein
työntekijää koskeva sopimus
Työntekijäin ryhmähenkivakuutus on työnantajan työntekijöillensä ottama henkivakuutus, jonka järjestämisestä, vakuutuksen sisällöstä ja laajuudesta työmarkkinajärjestöt ovat sopineet.
Työnantajan on otettava työntekijäin ryhmähenkivakuutus, kun alan valtakunnallisessa työehtosopimuksessa edellytetään tämän vakuutuksen ottamista. Lähes kaikki työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan pakollisesti vakuutettavat henkilöt kuuluvat ryhmähenkivakuutukseen.
Vakuutus on voimassa työ- ja vapaa-aikana. Vakuutuksesta maksetaan kertakorvaus työntekijän kuoleman jälkeen, mikäli hänellä on vakuutusehdoissa mainittuja edunsaajia, joita ovat puoliso sekä alle 22-vuotiaat lapset.
Korvauksen suuruus määräytyy kuolleen työntekijän iän ja huollettavien lasten lukumäärän perusteella. Jos kuolinsyynä oli tapaturma, maksetaan lisäksi 50 prosentin tapaturmakorotus.
Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen kuolemantapauskorvaukset maksetaan keskitetysti Tapaturmavakuutuskeskuksen korvauspalvelusta.
Korvausta on haettava kymmenen vuoden kuluessa edunjättäjän kuolinvuoden päättymisestä. Tapaturmavakuutuskeskuksen korvauspalvelu hankkii vainajaa ja hänen edunsaajiaan koskevat väestörekisteritiedot väestötietojärjestelmästä.
Korvauspalvelu neuvoo tarvittaessa korvauksen hakemisessa. Korvauspalvelun yhteystiedot: Puhelin 0409 222 900 tai sähköposti: trhv@tvk.fi.
Tarkempia tietoja vakuutuksesta ja korvaussummista: www.tvk.fi/trhv/vakuutusehdot/.