PAUlla on Kansan Sivistysrahasto KSR:ssä rahasto, josta myönnetään kerran vuodessa stipendejä kulttuuriharrastusten tukemiseen sekä näihin harrastuksiin liittyvään opiskeluun.
PAUn rahastosta myönnettävä apuraha ei ole tarkoitettu ammattimaisen taiteen tekemiseen, esiintymismatkoihin, opiskeluun (esim. täydennyskoulutukseen) tai urheiluun. Samalle hakijalle voidaan myöntää apurahaa vain kerran. Apurahat ovat pienehköjä, joten ne eivät tee mahdolliseksi kovin mittavien projektien toteuttamista. Tukea sellaisiin ei tästä syystä myönnetä. Myös ammattiosastoille voidaan myöntää tukea erilaisiin projekteihin, vaikkapa historiikin kirjoittamiseen.
Vuoden 2023 apurahan sai kolme hakijaa. Apurahaa myönnettiin yhteensä 1200 euroa.
Apurahan saivat:
Lisäksi SAK:n kulttuurirahasto myönsi 1000 euroa PAUn Pirkanmaan osastolle jäsenten oikeuksista ja ajankohtaisista asioista tiedottamiseen.
Vuoden 2024 apurahojen hakuajoista tiedotetaan myöhemmin.