Turun hovioikeus antoi 17.11. tuomion, jonka mukaan Postilla ei ollut oikeutta poistaa työntekijää työpaikaltaan, kun tämä oli noudattanut liiton järjestöpäätöstä lakkorikkureiden perehdyttämiskiellosta.
Postin pää- ja varapääluottamusmiehet valitaan vuoden loppuun mennessä. Pääluottamusmiehen ja varapääluottamusmiehen toimikausi on 4 vuotta. Toimikausi alkaa 1.1.2018. Vaalien käynnistämisestä ja järjestelyistä vastaa alueellinen vaalitoimikunta.
Postin Työhyvinvointisäätiö tarjoaa ohjelmallisen miniloman jouluisella täysihoidolla Mikkelin Heimarissa. Tapahtuma alkaa aatonaattona lauantaina 23.12.2017 kello 15.00 ja päättyy Tapaninpäivänä 26.12.2017 lähtöbrunssiin.
Valtakunnalliset edunvalvojat valitaan seuraavassa liittohallituksen kokouksessa 31.10. Osastot voivat ottaa kantaa ehdokkaiden puolesta, kun niillä on ko. ammattiryhmän jäseniä. Kannanotossa on myös ilmoitettava ko. sektorilla työskentelevien jäsenten määrä.