Suomalaisista 64 prosenttia haluaa, että työehdoista, kuten palkoista, neuvottelevat tulevaisuudessa työntekijöitä ja työnantajia edustavat liitot. Tämä käy ilmi SAK:n teettämästä kyselystä.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn liittovaltuusto muistuttaa, että postinjakelun laatuongelmiin vaikuttaa työehtoshoppailu, jakelukilpailu ja huonot ratkaisut henkilöstöpolitiikassa. Samalla kun Posti irtisanoo ja osa-aikaistaa omia työntekijöitä se hakee uusia työntekijöitä huonommilla työehdoilla alihankinnan ja vuokratyövoiman kautta.
Syksy on saapunut ja tuo sekä liukkaat kelit että pimeyden mukanaan. Samalla kasvaa myös työtapaturmien riski.
Postin toimintamallin muutokseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät eilen.
– Vaikka työnantajaliitot luopuisivat sopimusten teosta, SAK:n ammattiliitot tulevat edelleen neuvottelemaan työehtosopimukset jäsenistönsä työnantajien kanssa. Ammattiliiton jäsenyys muodostuu työntekijälle entistäkin tärkeämmäksi. Jatkossa metsäteollisuuden työpaikoilla ansiotaso ja työehdot on mahdollista säilyttää vain kuulumalla oman alan työntekijäliittoon, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa.