Työmarkkinakierros on osoittanut, että sopiminen on edelleen paras tapa viedä eteenpäin kummankin osapuolen tavoitteita. UPM on kuitenkin surullinen esimerkki siitä, kuinka ideologia menee muiden tavoitteiden edelle.
PAUn sähköiseen jäsenpalveluun kirjautumisessa on ongelmia. Selvitämme vikaa parhaillaan.
Kuljetusalan Työttömyyskassan asiakaspalvelupiste suljetaan tiistaista 11.1.2022 lähtien toistaiseksi. Syynä on pahentunut koronatilanne.
Jokainen PAUn jäsen, joka hankkii 1.1.-31.12.2022 uuden jäsenen, palkitaan S-ryhmän 20 euron lahjakortilla. Lahjakortin saa jokaisesta uudesta jäsenestä.
Oletko ehdolla 23.1. järjestettävissä aluevaaleissa? Aluevaaleissa ehdolla olevat SAK:laisten ammattiliittojen jäsenet ja työntekijät voivat ilmoittautua aluevaaligalleriaan, josta saa ilmaista näkyvyyttä omalle kampanjalle.