PAU tekee uusia työtaistelupäätöksiä hallituksen irtisanomissuojan heikentämistä vastaan lokakuun aikana. PAU:n liittohallitus käsitteli tänään kokouksessaan poliittisia työtaistelutoimia maan hallituksen irtisanomissuojan heikentämistä vastaan. Liittohallitus totesi, että PAU on mukana liittojen yhteisessä rintamassa vastustamassa lakiesitystä, joka asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan työpaikan koon perusteella. Mikäli hallitus ei vedä lakiesitystään irtisanomissuojan heikentämisestä pois, tulee PAU käynnistämään uusia työtaistelutoimia. Postin ja Flexon työpaikkoja koskeva ylityökielto päättyy sunnuntaina 7.10.2018 klo 24.00. Tästä huolimatta ylitöiden tekeminen on työaikalain mukaan edelleen vapaaehtoista.
Usea SAK:lainen ammattiliitto järjestää poliittisen mielenilmauksen keskiviikkona 3. lokakuuta irtisanomissuojan heikennystä vastaan. Postin ja Flexon ylityökielto jatkuu 7.10.2018 klo 24.00 saakka.
Hyväksytkö oman tai kenenkään muun irtisanomissuojan heikentämisen? Postin ja Flexon työpaikkoja koskevan ylityökiellon syy on poliittinen, jolla vastustetaan maan hallituksen esitystä irtisanomissuojan heikentämiseksi.
Tiedäthän, että jäsenetuihisi kuuluu myös kaikille avoin jäsenkoulutus. Seuraava Sinulle sopiva kurssi on Tunne oikeutesi työelämässä, joka järjestetään Holiday Club Tampereen Kylpylässä, 27.–28.10.2018 osoitteessa Lapinniemenranta 12, 33180 Tampere.
Markkinaliberaali ajatushautomo Libera vastaa viimeisimmästä hyökkäyksestä työntekijöiden oikeuksia vastaan. Libera teki kantelun työehtosopimusten yleissitovuudesta Euroopan komissioon, jota perustellaan myös PAU:n ja PALTA:n Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksella.