Vuoden 2019 Koulutusopas jaetaan jäsenille joulukuun Reitti-lehden välissä. Lehti ilmestyy 20.12.
Posti ilmoitti marraskuussa luopuvansa kotimaan postilennoista. Sotien jälkeen Suomessa alkanut lentopostiliikenne jää vuodenvaihteessa historiaan.
Pertti Touhonen on valittu Helsingin postikeskuksen työntekijäasemassa (palkkaliite P) olevien pääluottamusmieheksi. Touhonen toimi aiemmin postikeskuksen varapääluottamusmiehenä.
Soviteltua ansiopäivärahaa ei voida maksaa, jos työn osa-aikaisuus perustuu työntekijän aloitteeseen tai työnantajan ja työntekijän yhteiseen sopimukseen.
Posti on tiedottanut henkilöstöä viime aikoina henkilöstöinfoissa. Näihin on käytetty paikasta riippuen aikaa muutamasta minuutista tuntiin. Työnantajan tiedottaminen on aiheuttanut hämmennystä, kun on puhuttu mm. yhteisistä talkoista, tuoteuudistuksesta ja erilaisista vapaaehtoisista joustoista jakelutyössä.