PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
Käynnistetään Posti Oy, Posti jakelu Oy ja Posti Group Suomi Oy, Muu Suomi viestinvälitys- ja logistiikka-alan C-, N- ja Y-liitteen toimihenkilöasemassa olevien yhteinen ehdokasasettelu pääluottamusmiesvaaliin. Lisäksi käynnistetään ehdokasasettelu myös varapääluottamusmiesvaaliin samalle alueelle.
Tehtävä on oman toimen ohella toimiva / 2 pv vko.
Ehdokasasettelu alkaa 27.2.2026 päättyy 9.3.2026 kello 9:00.
Mikäli vaaliin tulee enemmän ehdokkaita kuin yksi, suoritetaan yksivaiheinen vaali: Äänestää voi samalla kerralla sekä varsinaista, että varaa. Ehdokkaaksi voi halutessaan asettua sekä pääluottamusmiehen, että varapääluottamusmiehen tehtäviin, molempiin tai vain toiseen. Eniten varsinaiseksi ääniä saanut valitaan pääluottamusmieheksi. Varapääluottamusmiesvaaleissa eniten ääniä saanut valitaan varapääluottamusmieheksi, mikäli ei ole tullut valituksi varsinaiseksi.
Vaalissa noudatetaan PAU:n pääluottamusmiesten valintaan antamia ohjeita*, joista seuraavassa keskeisimpiä; pääluottamusmieheksi voi asettua henkilö, joka on ollut PAU:n jäsenenä vähintään puoli vuotta ja perehtynyt työpaikan olosuhteisiin. Ehdokkaita vaaleihin voi asettaa ammattiosasto, jolla on jäseniä ko. toimialueella tai ehdokas voi kerätä itse kannatuslistan, jossa on vähintään 20 alueella työskentelevän jäsenen allekirjoitus. Sama henkilö ei voi olla useamman kuin yhden ehdokkaan kannatuslistalla. Esitys ja/tai kannatuslista on toimitettava kirjallisesti vaalitoimikunnalle ja samalla mukaan on liitettävä ehdokkaan kirjallinen suostumus. Suostumus on annettava kaikkiin niihin tehtäviin erikseen, joihin henkilö asettuu ehdokkaaksi.
Äänioikeutettuja ovat ne ammattiosaston jäsenet, jotka on merkitty liiton jäsenrekisteriin, joiden työsuhde on voimassa ja jotka työskentelevät ko. työpaikalla/alueella/yrityksessä.
VAALITOIMIKUNTA
Mari Salonen
mari.salonen@posti.com
puh. 040 3535 747
Pääluottamusmiesvaalien valintamenettely jäsensivuilta www.pau.fi/jasensivut/edunvalvonta/paaluottamusmies/valintamenettely
(kirjaudu palveluihin > jäsensivut > edunvalvonta > pääluottamusmies > valintamenettely)