PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
Liukastumiset ja kompastumiset ovat tyypillisiä lieviä tapaturmia, jotka usein jäävät ilmoittamatta ja mahdolliset vammat hoitamatta. Työtapaturmista on kuitenkin aina hyvä ilmoittaa esimiehelle, jotta myös ns. nollatapaturmat ja vähältä piti -tilanteet saadaan tilastoitua. Muistathan, että työtapaturmavakuutus on voimassa myös työmatkalla!
Hoitoon on hyvä hakeutua mahdollisimman pikaisesti. Lievien tapaturmien kohdalla tilannetta voi halutessaan tarkkailla muutaman päivän - kovin pitkään ei kuitenkaan kannata odotella. Muutamaa päivää pidempi viive voi jo vaikuttaa lääketieteellisen syy-yhteyden todentamiseen ja sitä kautta korvausten myöntämiseen.
On hyvä muistaa, että arvion vahingon korvattavuudesta tekee vakuutusyhtiö, ei työnantaja. Samoin arvion hoitoon hakeutumisen tarpeesta tekee vahingoittunut itse, ei esimerkiksi esimies.
Hoitoon hakeutumista ei ole syytä viivästyttää tai jättää välistä myöskään siksi, että olisi huolissaan lääkärikuluista. Työtapaturma- ja ammattitautilaki takaa, että ensimmäisen lääkärikäynnin kulut korvataan, vaikka vakuutusyhtiö muilta osin katsoisikin, ettei perusteita korvauksiin ole.
Tapaturmalla tarkoitetaan ulkoisesta tekijästä johtuvaa äkillistä ja odottamatonta tapahtumaa, joka aiheuttaa työntekijälle vamman tai sairauden (Työtapaturma- ja ammattitautilaki 17§).
Mitä työtapaturmasta säädetään, sovelletaan myös lihaksen tai jänteen äkilliseen kipeytymiseen, joka on tapahtunut ilman työtapaturmaa työntekijän suorittaessa yksittäistä kuormittavaa työliikettä (Työtapaturma- ja ammattitautilaki 33§).
Ida Nummelin, työympäristöasiantuntija