PAUn jäsenenä voit hankkia -15 % lippuja valittuihin Loud`n Liven kesän festareille.
13.05.2026PAU neuvotteli viime syksynä palkankorotukset myös Posti Palvelut Oy:n pakettilajittelijoiden ja informaatiologistiikka-alan työehtosopimuksiin. Palkat nousivat 1.5.2026 lukien 2,9 %
07.05.2026PAUn verkkosivuilla on tehty uudistus, jossa näkyy selkeämmin liiton visuaalinen ilme.
04.05.2026Työehtoneuvottelujen hajauttaminen on uhka työntekijöiden työsuhteen ehdoille, mutta myös laajemmin työrauhalle.
Suurten työnantajaliittojen yksipuoliset ilmoitukset tes-järjestelmän muuttamiseksi lisäävät epävarmuutta tilanteessa, jossa sekä yksittäisten ihmisten että Suomen talouden tulisi aloittaa nousu koronaepidemiasta.
Työnantajaliitto Teknologiateollisuus ry on vakuuttanut, ettei kyse ole työehtojen huonontamisesta. Se kuitenkin organisoi toimintansa niin, että työehtosopimuksia edelleen tekevät yritykset siirtyvät uuteen työnantajayhdistykseen. Vasta syksyllä selviää, kuinka moni liittyy uuteen järjestöön ja syntyykö alalle yleissitovuutta, jolloin kaikilla alan työntekijöillä on samat työsuhteen vähimmäisehdot.
– Työnantajajärjestöjen avaama suunta on valitettava. Se sotii sitä vastaan, että elinkeinoelämä on aina peräänkuuluttanut ennustettavuutta ja vakautta. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että työelämää kehittävät sen parhaiten tuntevat tahot eli yritysten ja työntekijöiden edustajat, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.
Kyse ei ole mistään pienestä muutoksesta, sillä metsä- ja teknologiateollisuuden aloilla muutokset koskevat lähes puolta miljoonaa suomalaista palkansaajaa. Jos yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla huolehditaan työehdoista, olisi niitä solmittava reilusti yli 1500.
– Olisi työantajien puolelta vastuullista ilmaista mahdollisimman nopeasti, että ne ovat liittymässä uuden työnantajaliiton jäseniksi. Yleissitovuuden säilyttäminen on työmarkkinoiden vakauden perusta. Se olisi myös viesti siitä, ettei uudistuksella pyritä heikentämään kenenkään työehtoja, Eloranta toteaa.
SAK:n hallituksessa on edelleen tahtoa luottaa työnantajien vastuullisuuteen. Keskusjärjestö valmistautuu syksyn sopimusneuvotteluihin yhtenäisenä ja tulee valvomaan jäsentensä etuja riippumatta siitä, aikooko työnantaja neuvotella yritys- vai liittotasolla. Loppuvuoden työrauha on kuitenkin ohuen langan varassa.
– Valmistaudumme huolella seuraavaan neuvottelukierrokseen. Yhdessä takaamme kohtuulliset työn tekemisen ehdot ja elämiseen riittävät ansiot. Jäseniä ei jätetä yksin ja tarvittaessa puolustamme heitä joukkovoimalla.
Mitä tapahtuu sopimiselle? SAK:n kaikille avoin webinaari keskiviikkona 14.4. kello 19.30
Studiossa aiheesta keskustelevat SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sekä liittopuheenjohtajat Riku Aalto (Teollisuusliitto), Annika Rönni-Sällinen (PAM) ja Petri Vanhala (Paperiliitto).