PAUn jäsenenä voit hankkia -15 % lippuja valittuihin Loud`n Liven kesän festareille.
13.05.2026PAU neuvotteli viime syksynä palkankorotukset myös Posti Palvelut Oy:n pakettilajittelijoiden ja informaatiologistiikka-alan työehtosopimuksiin. Palkat nousivat 1.5.2026 lukien 2,9 %
07.05.2026PAUn verkkosivuilla on tehty uudistus, jossa näkyy selkeämmin liiton visuaalinen ilme.
04.05.2026Suurimmalle osalle työttömistä jäisi hallituksen suunnittelemien leikkausten jälkeen käteen ansiopäivärahaa noin 900 euroa kuukaudessa. Käytännössä Orpon-Purran hallitus on romuttamassa koko ansiosidonnaisen työttömyysturvan, sanoo SAK:n johtaja Saana Siekkinen.
Työttömyys kohdistuu eniten matalapalkkaisten alojen työntekijöihin, joilla palkka ennen työttömyyttä on 2000–2500 euroa kuukaudessa. Ansiopäiväraha näillä tuloilla on noin 1300–1500 euroa kuukaudessa.
Hallituksen päätöksillä ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle pääsy vaikeutuu ja turvan tasoa heikennetään. Ansiopäivärahan saamiseksi vaadittaisiin jatkossa vähintään vuoden työssäoloaika, lisäksi omavastuuaikaa työttömyyden alussa pidennetään.
Ansiopäivärahaa suunnitellaan leikattavan kahden työttömyyskuukauden jälkeen 20 prosentilla ja noin kahdeksan kuukauden jälkeen viidellä prosentilla lisää. Käytännössä ansiopäivärahasta jää leikkausten jälkeen suurimmalle osalle käteen enää noin 900 euroa kuukaudessa.