PAUn XVIII Talvipäivät pidetään Joensuun Sokos Hotel Kimmelissä 16.-17.3.2024. Kimmel palkittiin vuonna 2022 Euroopan parhaana kokous- ja tapahtumahotellina.
Tietoomme on tullut, että SOL Logistiikkapalvelut on perunut jo sovittuja työvuoroja viime viikon lakon ajalta to-pe 1.-2.2.2024. SOL on vedonnut asiassa työaikalain mukaiseen perusteltuun syyhyn töiden uudelleenjärjestelylle. SOL:illa ei PAUn näkemyksen mukaan ole ollut lain mukaista oikeutta perua jo sovittuja työvuoroja.
Lakkoavustusta 1.-2.2. lakosta voi hakea perjantaista 2.2.2024 lähtien sähköisesti osoitteessa pau.lakkoavustus.fi.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK ja STTK järjestävät tänään torstaina mielenosoituksen maan hallituksen työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan kaavailemia heikennyksiä vastaan.
Postialan palkankorotusten taso noudattelee kemian perusteollisuuden ratkaisua myös vuonna 2024. Korotukset pitävät sisällään prosenttikorotukset yleiskorotuksina.