PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
10.1.2018
Taaksepäin ajatellen nopeasti mennyt, ajallisesti 30 vuotta kestänyt vastuutoiminta ammattiosaston johtotehtävissä on ay-urallani kääntymässä loppusuoralle. Vuodenvaihteessa vaihtui Länsi-Suomen osaston puheenjohtajaksi Sari Mannila, jonka tuoreemmilla hartioilla on osaston vieminen eteenpäin. Siirryin varapuheenjohtajaksi tukemaan Sarin kasvamista tuohon tehtävään.
Olin jo useamman vuoden hakenut jatkajaa, koska ikää tulee jokaiselle lisää ja vaihtuvuus takaa muutosta.
Puheenjohtajavuoteni alkoivat 1990-luvun loppupuolella, kun Porin osastoon liittyivät Rauman ja Uudenkaupungin osastot. Sain alkaa ison ammattiosaston johtoon, ja tärkeimpänä tehtävänä oli näin haasteellisen alueen yhdistäminen yhtenäisemmäksi. Varsinkin porilaisten ja raumalaisten välit ovat aina olleet haasteelliset monilla rintamilla, urheilusta politiikkaan, koulutuksista elinkeinoelämän asioihin.
Omasta mielestäni olen yhdessä toimikunnan jäsenten kanssa onnistunut pitämään ammattiosaston yhteen hiileen puhaltavana. Toki särmiä ja mielipiteitä kuuluukin ammattiyhdistystoimintaan, ja niitä on osattava käyttää voimavarana. Olemme pyrkineet olemaan riittävän näkyviä persoonia, missä meidän osastomme jäseniä on koulutuksissa ollutkin.
Nykyisen some-viestinnän rynniessä jokapäiväiseen elämäämme ja myös ay-toimintaan on syytä muuttaa toimintatapojaan. On syytä ottaa käyttöön uusia keinoja viestiä ja yhdistää työelämän tuiskeissa heilahtelevia työntekijöitä, duunareita. Näin tulevat ay-vaikuttajat voivat löytää tiensä tähän kiehtovaan ja ihmisten kanssa tapahtuvaan vuorovaikutusmaailmaan.
Nykyisen hallituksen ja elinkeinoelämän kovat keinot ja linjaukset antavat helposti kuvan työntekijöille, ettei mitään voida. Tätä vastaan tässä pitää taistella: ”Sotaa ay-apatiaa vastaan!”
Kansalaisaloite, jonne pistin oman kannanottoni numerolla 119 259, on juuri sellaista uutta, jota heikompien puolesta toimimisessa pitää yhtenä vaihtoehtona pitää esillä. Sen suuri osallistumiskannatus on esimerkki asian tärkeydestä ja siinä vastustetaan juuri heikommassa asemassa olevien lisäheikennyksiä.
Työttömien aktivoiminen pitää tapahtua heitä tukevien te-toimistojen, tukiverkostojen ja erilaisten tukityömahdollisuuksien kehittämisellä, ei heidän omien työnhakujen lisäämisen pakottamisella. Työnhakujen, joihin useat eivät saa lainkaan vastauksia. Työnantajatkin ovat helisemässä nykymallin työnhakujen lisääntyessä voimakkaasti. Hävetkää hallituspuolueiden Vartiaiset, Mykkäset ja Mattilat!
Myönteisiin asioihin on hyvä päättää. PAUn Porin Yyterin Talvipäiviin on enää 39 yötä! Olethan varmistanut oman majoituksesi ja ruokailusi oman ammattiosastosi kautta. Me täällä Länsi-Suomen osastossa teemme jatkuvaa hiontaa järjestelyiden suhteen, jotta teille kaikille tulisi mukavat ja ikimuistoiset Talvipäivät. Teitä on hieman vajaat 700 varannut majoitukset Porin eri vaihtoehdoista.
Perjantai-iltana tulijoille on Yyterissä varauduttu tanssimusiikin ja karaoken taitajien osalta.
Yyterissä lauantaiaamulla alkavien Messujen lomassa voitte käydä kuuntelemassa kansanedustajapaneelia. Ulkoilijoille on varattu mahdollisuus ohjattuun liikuntaan tai kävelyreissuun upeilla Yyterin dyyneillä. Yhdeksän joukkuetta kisaa PAUn salibandymestaruudesta Porin Urheilutalolla. Oman osastomme joukkue puolustaa edellistä mestaruutta heikentyneenä; plm Esa Majalahti luopuu pelipaikastaan nuorempien hyväksi. Muutakin haastekilpailua olemme järjestämässä, siitä myöhemmin.
Ammattiryhmäpalavereissa otetaan kantaa puolesta ja vastaan. Iltajuhlaruokailun jälkeen jaetaan palkinnot ja päästetään tanssijalat liikkeelle. Hyvää tanssimusiikkia salissa, hieman erilaista yökerhon puolella, siinä olosuhteet mainioille Talvipäiville. Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä puheenjohtajamme Heidin katsauksessa käymme vielä ajankohtaisten asioiden lisäksi läpi PAUn tulevaisuutta. Tervetuloa Poriin ja Yyteriin.
4.9.2019 - Heidi Nieminen