PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
6.11.2023
PAU on sopinut Postin kanssa pääluottamusmiesten alueista ja ajan käytöstä seuraavalle pääluottamusmieskaudelle.
Sopimus on allekirjoitettu syyskuussa ja sopimus on voimassa työehtosopimuskauden loppuun ja kauden jälkeen kolme kuukautta, jos ei muuta sovita. PAU on aiemmin kytkenyt luottamusmiessopimuksen tes-neuvotteluihin, näin tehdään varmasti jatkossakin.
Mahdollisimman laajan luottamusmiesverkon on katsottu olevan jäsenten eduksi. Tällöin toimii neuvotteluyhteys työnantajaan ja työehtojen valvonta parhaiten.
Pääluottamusmiesten toimenkuva on erittäin laaja. Pääluottamusmiehen tulee omata hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot, myös asioiden laaja ymmärtäminen on eduksi, kyky asettua toisen asemaan auttaa kummasti. Työehtojen ja työlainsäädännön tunteminen ja opiskelu on jatkuvaa toimintaa. Liitto antaa luottamusmiehille hyvän koulutuspohjan tehtävien hoitamiseksi. Tehtävään hakeutuvalla tulee olla halua auttaa muita ja osallistua työpaikkojen kehittämiseen yhdessä työntekijöiden ja työnantajan kanssa.
PAUn liittohallitus on kokouksessaan 13.10.2023 valinnut ammattiosastot, joiden tulee käynnistää alueelliset pääluottamusmiesvaalit. Ensin osastot perustavat vaalitoimikunnan, johon kutsutaan edustus kaikista plm-alueen ammattiosastoista. Vaalitoimikunta käynnistää ehdokasasettelun, joka on vähintään 10 päivää pitkä. Ehdokkaita voi tällöin asettaa alueella työskentelevät jäsenet keräämällä vähintään 20 henkilön kannatuslistan, sekä alueen ammattiosastot.
Vaalitoimikunta ilmoittaa ehdokasasettelun jälkeen ehdokkaiden nimet ja vaaliajankohdan ja vaalitavan, jolloin jäsenet pääsevät äänestämään ehdokkaista mieleisensä pääluottamusmiehen ja varapääluottamusmiehen.
Vaalitoimikunnan päättämä vaalitapa voi olla yksi- tai kaksivaiheinen.
Yksivaiheinen vaali: Voidaan äänestää samalla kerralla sekä varsinaista että varaa. Eniten varsinaiseksi ääniä saanut valitaan pääluottamusmieheksi, varapääluottamusmiesvaaleissa eniten ääniä saanut valitaan varapääluottamusmieheksi, mikäli ei ole tullut valituksi varsinaiseksi.
Kaksivaiheinen vaali: Mikäli joku ehdokkaista saa ensimmäisessä vaalissa yli puolet hyväksytyistä äänistä, tulee hän valituksi tehtävään. Jos näin ei käy, suoritetaan toinen vaali kahden ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas valitaan tehtävään.
Mikäli ehdokkaat saavat yhtä paljon ääniä, ratkaistaan vaali arvalla.
Seuraa työpaikkasi ilmoitustaululta ja ammattiosastosi jäsensivuilta pääluottamusmiesvaalien edistymistä. Osallistu vaaliin joko ehdokkaana, mutta ainakin äänestäjänä.
Valitkaa alueille hyvät, teidän etuanne ajavat pääluottamusmiehet.
PAUn jäsensivuilta löytyvät tarkemmat pääluottamusmiesten valintaohjeet. Muista tarkistaa myös liiton sähköisessä jäsenpalvelussa, että tietosi (työnantaja, työtehtävä, sähköpostiosoite) ovat jäsenrekisterissä ajan tasalla.
Jarmo Tuominen
Työehto- ja järjestöasiantuntija
2.4.2024 - Jyrki Sutinen