PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
29.7.2025
Moni varmasti muistaa, millaista Postissa työskenteleminen on ollut vuosikymmenten varrella ja kuinka radikaalisti se on muuttunut virkapukuajoista tähän nykyiseen muotoonsa. Omalla kohdallani en valitettavasti voi jakaa samoja muistoja, sillä matkamittariini on kertynyt ikää vasta kolmekymmentä vuotta ja itse postilaisuutta on vasta liki kolme kokonaista vuotta takana. Lyhyestä postityöntekijän urastani huolimatta olen tehnyt töitä aktiivisella otteella ja pyrkinyt vaikuttamaan toimipaikkani ja koko konsernin asioihin henkilöstön, sekä työnantajan näkökulmasta saatavillani olevin keinoin.
Olen kuunnellut innolla kaikenlaisia kertomuksia menneestä työtovereiltani ja saanut ilokseni huomata, että jotkut asiat ovat muutoksista huolimatta säilyneet sellaisenaan nykypäivään. Viimeisen parin vuoden aikana MSM- ja Treco-lajittelukoneet ovat mullistaneet työtä merkittävästi ja työn luonne on muuttunut esitöiden vähenemisen myötä entistä enemmän ulkona tehtäväksi työksi. Paketteja kuljetetaan asiakkaille postinjakeluverkossa enenevissä määrin, sekä mm. reitit ovat pidentyneet osoitteettoman postin poistumisen jälkeen. Töitä tehdään ”tunti tunnilta” eikä enää urakkaluonteisesti, kuten aiemmin on ollut. Kokeneemmat postilaiset elävät ehkä vielä osittain tässä menneisyydessä ja jakelureitillä riittävien taukojen pitäminen saattaa tuntua vieraalta. Tässä kohtaa onkin hyvä todeta, että työntekijällä on oikeus, sekä velvollisuus tauottaa työtään ja ylläpitää vireystilaansa pitkällä reitillä.
Työsuojelun näkökulmasta nousee esille ehdottomasti se, että Postissa työturvallisuudesta ollaan erittäin kiinnostuneita – tämä on yksi todella hieno muutos muutaman heikomman muutoksen tueksi. Uudistumiselle on todellakin tarvetta, sillä esimerkiksi jakelureiteillä voi tehdä havainnon, että yhteiskunnan digitalisoituminen on tuonut runsaasti katukuvaan selkä ja niska kyyryssä puhelintaan tuijottavia lapsia, nuoria ja jopa aikuisia. Siihen kun lisää varusteeksi vielä kuulokkeet, on yhdistelmä sellainen, ettei ympäristöään kerta kaikkiaan pysty havainnoimaan riittävästi.
Uusi teknologia taas on vaikuttanut niin, että kuolleesta kulmasta kurvaa polkupyörän sijaan sähköpotkulauta, jonka kuljettaja ei välttämättä itsekään ymmärrä aiheuttamiensa verenseisausten määrää liikenteessä. Huomionarvoista on se, että myös meidän työtämme tehdään entistä enemmän autoilla ja sähköisillä kulkuneuvoilla, kuten Kyburz ja Paxter. Katsomme siis koko työturvallisuutta erittäin erilaisesta näkövinkkelistä.
Olen ollut tekemässä jakelureiteillä monen muun kollegan kanssa yhteistyössä parannuksia niiden turvallisuuteen ja toimivuuteen ja pyrkinyt tekemään reiteistä mahdollisuuksien mukaan sellaisia, että niissä olisi sujuvampaa ja turvallisempaa työskennellä. Paljon voidaan vaikuttaa esimerkiksi jo sillä, että jossain kohdassa kuljetaankin vaihtoehtoista reittiä, tai pyydetään asiakasta siirtämään postilaatikkonsa paikkaa. Taajamassa ja taajaman ulkopuolella on omat haasteensa.
Ennen oltiin huimapäisempiä ja jopa omaa turvallisuutta vaarannettiin sen uhalla, että asiakas saa varmasti tilaamansa lehden tai paketin. Nyt mietitään, että kuinka voisimme tehdä sen sujuvasti ja turvallisesti kaikkia osapuolia miellyttävillä keinoilla. Tämä on mielestäni hyvää edistystä, sillä jokaisella on oikeus tehdä töitä turvallisesti niin, että työajan päätyttyä voi palata läheistensä pariin viettämään vapaa-aikaansa.
Kuten jokainen on varmasti huomannut, elämme jatkuvassa muutoksessa ja on hyvä asennoitua siihen positiivisesti. Menneisyyteen emme pysty palaamaan, mutta tulevaisuuteen pystymme vaikuttamaan jo pienilläkin teoilla. Auta työtoveria, jos huomaat hänen tarvitsevan apua, kerro kehitysideasi esihenkilöllesi, noudata yhteisiä pelisääntöjä ja ennen kaikkea: tee työsi turvallisesti!
Jouni Parkkonen
Postityöntekijä, työsuojeluasiamies
Kirjoitus on julkaistu myös Reitti-lehdessä 3/2025
5.2.2025 - Heidi Nieminen