PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
8.12.2017
Kaikessa inhimillisessä toiminnassa voimme arvioida asioita kahden näkökulman kannalta. Toinen on tyhmyys, johon voimme lukea myös ajattelemattomuuden, tietämättömyyden ja kokemattomuuden tuomat näköalat. Toinen on taas tuhmuus, johon voisimme lukea myös itsekkyyden, vallantavoittelun ja vallanhalun ja muut tämän kaltaiset toimet ja asiat.
Ensimmäisen kerran kuulin tällaisen jaottelun edelliseltä puheenjohtajaltamme Esa Vilkunalta, joka käytti sanaparia, kun mietiskeli yhtä työehtosopimusratkaisua. Sen jälkeen se on aina silloin tällöin käynyt mielessäni, kun olen tarkastellut maailman menoa.
Suomalaisten ja miksei eurooppalaisten mielestä amerikkalaiset ovat syyllistyneet suureen tyhmyyteen valitessaan presidenttiä. Emme oikein ymmärrä miten he ovat voineet valita sellaisen presidentin, jonka käytös on huono jopa murrosikäisille ja muille uhmaikäisille.
Toinen viime aikojen tapahtuma, missä olen pohtinut samaa asiaa, on Katalonian itsenäistymisjulistus. Mikä tuhmuus tai tyhmyys oli siinä itsenäisyysjulistuksessa. Kataloniassa tiedettiin ihan tarkalleen, mitä Espanjan liittovaltio aikoo tehdä, jos he julistavat Katalonian itsenäiseksi. Silti he tekivät sen. Seuraukset olivat, että Katalonia joutui liittovaltion ohjaukseen ja päättäjät siirtyivät Ranskaan lomailemaan epämääräiseksi ajaksi. Nyt sitten keskustellaan siitä, kuinka paljon ulkomaiset trollit vaikuttivat Katalonian yleiseen mielipiteeseen ja siten edesauttoivat näillä näkymin väärään päätökseen.
Somesta puhutaan nykyään paljon ja pikku hiljaa aletaan ehkä ymmärtää, ettei siellä liikukaan yleinen mielipide, vaan ohjailtu tehdasmainen mielipiteen muokkaus. Miten vastustaa sellaista, jota ei voi oikein paikallistaa, eikä estää lähettämästä aivan totuudenvastaisia viestejä automaattisesti ja koneellisesti. Lähinnä tulee mieleen keskiaikaiset huhujen ja pelkojen täyttämät ihmismielet, jotka luulojensa ja pelkojensa vuoksi uskoivat melkein mitä tahansa. Kuka meitä ohjailee ja muokkaa mielipiteitä?
Tyhmyys ja tuhmuus ovat hyvä pari monessa muussakin asiassa. Meillä on kaksi erilaista työehtosopimusta lehdenjakelussa. Onko se tyhmyyttä vai tuhmuutta? Muistan ajan jo kauan sitten, kun puhuttiin, että nämä kaksi työehtosopimusta pitäisi saada yhdistettyä. Täytyy tunnustaa, että silloin suhtauduin ajatuksen hyvin varovaisesti. Ajattelin, ettei koskaan saada halvempaa nostettua kalliimman tasolle. Pelkäsin, että kalliimpi lasketaan huonommalle tasolle. Näin ei ole tapahtunut. Nyt vain kaikki jakajat on siirretty halvemman työehtosopimuksen piirin. Tyhmyys vai tuhmuus?
Kaikella on aikansa. Joskus puhutaan etsikkoajasta. Sillä tarkoitetaan, että tietyille asioille on oikea aika tapahtua. Yleensä kaikki asiat vaikuttavat kaikkiin. Emme elä tyhjiössä, vaan monimutkaisessa ja moniulotteisessa yhteiskunnassa. Joskus on aika työtaistelulle ja joskus on aika sopimukselle. Ulkoiset olosuhteet voivat olla otollisia ja silloin on aika toimia. Väärään aikaan tehdyt toimet voivat olla tyhmyyttä tai tuhmuutta riippuen siitä, mikä on niiden tarkoitus ja motivaatio. Hyväkin asia voi olla väärään aikaan tehtynä tyhmyyttä tai tuhmuutta.
Tapani Varis
Entinen varhaisjakelun pääluottamusmies ja hallituksen jäsen
13.11.2018 - Tommi Tienpää