PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
30.4.2018
”Useimmat laajemmat kehityshankkeet, toimintamallin muutokset ja jopa valmennusohjelmat edellyttävät johdonmukaista muutoksen hallintaa. Muutosta on kyettävä suunnittelemaan, hallinnoimaan ja mittaamaan. Riskit, kuten muutosvastarinta, on tunnistettava ja hallittava. Myös muutoksen tuomat mahdollisuudet on kyettävä nopeasti hyödyntämään. Johdonmukainen johtamisviestintä on onnistumisen edellytys organisaation kaikilla tasoilla. Muutoksen merkityksen ja perustelujen ymmärtäminen omalla ja toisten kohdalla antaa hyvät edellytykset sen nopealle omaksumiselle”.
Älkää pelästykö!
Näin kuivakkaa blogia en aio teille tarjota. Näin määritellään muutoksen hallintaa, mutta mikä on totuus käytännössä. Epäilen suuresti, että oheinen määritelmä jää vain sanahelinäksi yritysten vuosikertomuksiin.
Muutoksen hallinta ja psykososiaaliset kuormitustekijät ja niistä selviytyminen olivat syitä, jonka vuoksi hakeuduin Työhyvinvointisäätiön järjestämään kuntoremonttiin Punkaharjun Kruunupuistoon, joka toimi ennen keuhkotautiparantolana. Kohderyhmänä olivat edunvalvojat ja esimiehet ja teemana muutoksen hallinta.
Olipa hyvä valinta😊
Ensimmäinen nainen, toinen nainen ja seitsemän kääpiötä olivat ilmoittautuneet kaikki parantamaan oloaan ja etsimään hyviä käytäntöjä, sekä hyvää oloa elämäänsä (sisäpiirin huumoria).
Meitä oli siis esimiehiä ja edunvalvojia ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen välillemme syntyi helppo ja mukava olo, jossa luottavaisesti pystyimme jakamaan asioita. Ohjelma oli kattava; psykologian luento, terveydenhoitajan luento, rentoutusta, ergotesti, lihaskuntotesti, allasjumppaa, retki ja paljon hauskaa yhdessäoloa.
Sää oli vaihtelevaa ja mahdollisti myös ulkoliikuntaa; kulttuurikävelyä ja petankkipelejä, joista viimeisestä jäi kova nälkä😊.
Meillä oli myös makuupussirentoutusta, joka oli minulle mieluista. Siinä makasimme ulkoterassilla vierekkäin, ajatukset lipuivat raittiissa ilmassa kuulostellen ääniä, tuoksuja ja tuntemuksia. Saattoipa joistain pusseista kuulua hyvin syvääkin hengitystä. Ohjaaja otti meistä kuvan ja samanlainen kuva oli käytävän seinällä, tosin yli sata vuotta sitten, parantolan aikoihin.
Psykologi availi meille hienosti muutosvastarinnan eri vaiheita ja hallinnan ympyrää, sekä Engströmin toimintajärjestelmämallia. Mielenkiintoinen luento oli myös unen merkityksestä ihmiselle. Osa asioista oli tuttua ja osa uusia.
Melkein kaikilla oli paljon elämänkokemusta ja työkokemusta, joista kumpusi välillä hyvinkin äänekästä ja innokasta keskustelua, joista toivon mukaan opimme toisiltammekin. Oli mielenkiintoista kuulla eri puolilta Suomea olevien ihmisten toimintatapoja ja käytäntöjä ja ottaa itselleen vinkkejä. Vuorovaikutteisuus oli suurta.
Ergotestin jälkeen lihakset olivat hellänä, jonka jälkeen menimme palautumaan allasjumppaan, poreilemaan ja saunomaan. Näiden jälkeen olo olikin rento, milteipä väsynyt. Oli myös ihanaa päästä valmiiseen pöytään ja unohtaa tiskit ja keittiöaskareet neljäksi päiväksi. Kurssin kesto mahdollisti helpomman osallistumisen, kun ei tarvinnut olla koko viikkoa pois töistä. Osa joutui kuitenkin hoitamaan työasioita ohjelman lomassa, mutta ei kuitenkaan niin, että se olisi häirinnyt kurssin ideaa.
Kurssin päätöspäivänä kaikki antoivat lupauksia liittyen omaan hyvinvointiin. Nähtäväksi jää, miten kukin on ne toteuttanut, kun syyskuussa näemme seurantakurssilla.
Voisin kiteyttää koko meidän kuntoutuksen ja koko olemassaolomme Pia Perkiön ja Jarmo Kulosen runoon kirjasta Hyviä päiviä seuraavasti:
Nousemme lentoon.
Ei siinä ole mitään yllättävää,
että siivet kantavat.
Onhan niillä lennetty pitkään.
Sitä paitsi
me pidämme huolta toisistamme.
Kaikki me yhtä ja toista kokeneet.
Marjatta Makkonen
Pääkaupunkiseudun toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutettu
Ps. Suosittelen kaikille lämpimästi Työhyvinvointisäätiön kuntoremontteja ja muita tilaisuuksia!
13.11.2018 - Tommi Tienpää