PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
27.11.2020
Tänään 27.11.2020 tuli vuosi täyteen työehtosopimusneuvotteluiden ja postilakon päättymisestä. Posti julkaisi lokakuussa vuoden 2020 kolmannen osavuosikatsauksen. Vuoden tulos tähän mennessä näyttää vuoden tapahtumiin peilaten kohtalaisen hyvältä, vaikkakin postipalveluiden liikevaihdon lasku ja osoitteellisen postin väheneminen ei ole kehitystä hyvään suuntaan. Työnantajapuolta tuntuu edelleen kaihertavan syksyn 2019 raskas, lopulta jäsenistön kannalta tyydyttävään tulokseen johtanut työtaistelumme, kun vielä vuosi lakon jälkeenkin pitävät sitä yhtenä merkittävänä syynä volyymin vähenemiselle verkossamme. Toki koronan ja ”toimintaympäristön muuttumisen” lisäksi.
Se on turhaa jurnutusta.
Väittäisin, että tiistain ”kevennetyllä jakamattomuudella” on ollut suurempi vaikutus osoitteellisen jaettavan vähentymiseen. Sekä myöskin kesän aikana toteutetulla ja tammikuussa jatkettavalla perjantaikevennyksellä. Asiakkaat kokevat, että postia ei jaeta tuolloin, vaikka pontevasti toisin koetettaisiin selitellä. Mutta onko tämä vuoden 2019 lakon syytä?
Entäpäs sitten päivän pari sovitun ilmestymispäivän jälkeen jaetut lähetykset tai toista viikkoa matkalla seikkailevat kirjelähetykset, saati iltamyöhään venyvä jakelu, jopa kaupunkien keskustoissa. Eli sellainen toiminta ja palvelun taso, jota Postilta ei ole totuttu näkemään, ja joka ei olisi tullut kuulonkaan vielä muutamia vuosia sitten. Näillähän ei arvatenkaan ole vaikutusta negatiivisen asiakaskokemuksen syntymiseen, osoitteellisen postin vähenemiseen tai luisumiseen kilpailijoidemme verkkoon. Kilpailijat kun kertovat volyymiensa kasvaneen. Vai olisiko vain vuoden 2019 lakon syytä?
Tällaisista asioista työntekijämme saavat toistuvasti suoraa palautetta kentällä. Eikä tämä palaute kohdistu työntekijöihin, tai heitä edustavaan ammattiliittoon, vaan Postiin yrityksenä ja sen heikentyneeseen toimintaan siinä tehtävässä mikä on Postin perusta, sekä niihin, jotka ovat oikeasti vastuussa siitä. Tällaiset viestit tuntuvat menevän ohi päättävien korvien. Tuudittaudutaan vain siihen, mikä näyttää mittareissa hyvältä. Ja kyllä, pakettijakelun toimiminen osoittaa, että homma toimii silloin, kun halutaan. Pitäisi myös ymmärtää, että isossa kuvassa meitä kaikkia koskettavan näkyvimmän peruspalvelun laadun alasajo heikentää kokonaiskuvaa kaikesta Postin toiminnasta, mikä peittää alleen myös sen hyvän.
Palataanpa vielä syksyyn 2019. Mitenhän se meni johdon omasta mielestä. Oliko silloinen Postin hallitus ja johto sen verran naiiveja, etteivät osanneet ottaa niinkin törkeitä tes-esityksiä laatiessaan huomioon lakon ja sen vaikutusten mahdollisuutta? Tuskin. Sen ennustaminen ei vaatinut kultakalamaljaa kummempaa kristallipalloa. Yksikään jäseniään puolustava liitto, saati yksittäinen työntekijä, ei voi taistelematta hyväksyä sellaisia heikennyksiä palkkaan tai työehtoihin mitä tarjolla oli. Lopputuloksenhan me tiedämme…
…”Sä tilasit, mä toin”- just sitä mitä tilasit.
Jos lakko todellakin on työnantajapuolen mielestä suuri syy jaettavan postin vähenemiseen, ehdottaisin, että menette peilin eteen ja onnittelette itseänne, kun hävetäkään ette osaa. Juurisyy lakkoon löytyy sieltä. Postin hallituksessa sekä johtoportaassa käynyt tuuletus, mm. vaihtuneet hallituksen puheenjohtaja, puolet hallituksesta ja toimitusjohtaja osoittaa, että jälkipyykkiä on pesty oikein kunnolla.
Vaikka PAUta ja sen jäseniä, meitä postin ammattitaitoisia työntekijöitä, on työnantaja turhankin läpinäkyvästi koettanut syyllistää lakon varjolla, ei meillä työntekijöillä ole mitään syytä ripotella tuhkaa päällemme. Kannattaa nimittäin huomioida, että Postin parantunut tulos on syntynyt sen työtaistelun tuloksena sovituilla lähestulkoon entisillä työ- ja palkkaehdoilla työtä tehden. Ja työtä tehtäisiin vielä paremmin, jos meitä kuunneltaisiin, ja siihen annettaisiin mahdollisuus. Enpä malta olla kysymättä työnantajalta, että olisiko volyymin lasku ollut maltillisempaa ja tulos vieläkin parempi, jos paljon helpomman tien kautta ilman työtaistelua, neuvottelemalla olisi päädytty samaan lopputulokseen?
Näin vuosipäivänä on sopiva hetki pyyhkiä taulu puhtaaksi ja aloittaa alusta. Toivottavasti kantapään kautta tullut kokemus antaa työnantajalle uuden näkökulman toimia jatkossa toisin. Vuoropuhelun ja yhteistyön kautta, omien työntekijöiden ammattitaitoa - myös suorittavan portaan - arvostaen ja asiakkaita rehellisesti palvellen Posti pärjää parhaiten. Ei hakemalla porsaanreikiä sovitusta tai tekemällä kahden kerroksen väkeä. Sellainen osoittaa halveksuntaa työntekijöitä, mutta myös asiakkaita ja itse työtä kohtaan. Postin onkin syytä ottaa onkeen sanonta: Mitä jaat, sitä saat.
Jyrki Sutinen
postityöntekijä, pääluottamusmies, Lappi 93-99
31.5.2021 - Heidi Nieminen