PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
21.3.2024
Noin 7000 työntekijää on tällä hetkellä lakossa, meidän kaikkien puolesta. Myös niiden puolesta, jotka tulevat kommentoimaan tätä tekstiä vähätellen – työehtosopimusten vähimmäistyöehdot suojaavat niitäkin, jotka kertovat, että eivät sitä suojaa (juuri sillä hetkellä) tarvitse. Puolustettavissa asioissa on kyse kuukausi- ja tuntipalkoista, ylityökorvauksista, lomarahoista, sairausajanpalkasta, vuorokausilevosta, palkallisista perhevapaista ja kaikesta siitä mitä me pidämme työehtojen osalta nykyään itsestään selvänä.
Yleissitova työehtosopimus on parasta mitä suomalainen ammattiyhdistysliike on saanut aikaiseksi. Se takaa tälläkin hetkellä satojentuhansien palkansaajien työehtojen vähimmäistason. Se myös varmistaa, että yritysten välinen kilpailu ei perustu palkkojen ja työehtojen dumppaukseen.
Yleissitova työehtosopimus on myös osin syy siihen, miksi moni palkansaajista luulee, että liittoon ei tarvitse liittyä. Yleissitovan työehtosopimuksen kautta saadaan vähimmäistyöehdot huomaamatta ja kuvitellaan olotilan olevan pysyvä. Saavutettuja työehtoja pidetään itsestäänselvyytenä. Sitä ne eivät ole. Työehtojen vähimmäistaso perustuu alan neuvotteluvoimaan. Ja neuvotteluvoiman ydin on hyvin ammattiliitoihin järjestäytyneet työntekijät.
Nyt lakossa olevien työpaikkoja yhdistää muutama seikka. Valittujen alojen/työpaikkojen työtaisteluiden vaikuttavuus yhteiskunnassa on suuri ja järjestäytyminen erinomainen. Ilman vahvaa järjestäytymistä vaikuttavuus jäisi toteutumatta ja tällaiseen solidaarisuuteen ei olisi mahdollisuutta. Vaikuttavuuden ja hienon järjestäytymisen ansiosta lakossa olevat alat pystyvät tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa omalta osaltaan estämään joko täysin tai lähes täysin maan hallituksen heikennykset omien alojensa ja työpaikkojensa osalta. Näillä tämänhetkisillä lakoilla he pyrkivät auttamaan kaikkia muita säilyttämään nykyiset työehdot – jos tukilakkolainsäädäntö toteutuu hallituksen tahtomalla tavalla, ei apua enää työehtosopimusneuvotteluissa pysty muille aloille antamaan.
Iso kiitos jokaiselle lakossa olevalle työntekijälle. Teidän takananne seisoo iso määrä nykyisiä ja tulevia palkansaajia.
Heidi Nieminen
Puheenjohtaja
30.1.2024 - Heidi Nieminen