PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
3.11.2017
Kaamosoireet iskevät. Jatkuva pimeys ja lisäksi kellojen siirto sotkee ainakin kirjoittajan unirytmin.
Väsymys iskee heti aamulla herättyäni, vaikka olisinkin nukkunut pitkät yöunet. Unen laatu voi olla yksi syy väsymisoireisiin, vaikka nukuttu aika olisi yhtä pitkä kuin kesällä. Ajatus ei tahdo töissä kulkea ja aloitekyky laskee. Tarvitaan todella kiinnostavaa tekemistä, jotta siihen ryhdyn. Huonolaatuinen yöuni ja alhaisempi vireystila vaikuttavat myös mielialaan. Onneksi minulla ei ole taipuvaisuutta masennukseen, sillä oireet voivat muuttua vakavimmiksi.
Valonpuute vaikuttaa myös ruokahaluun. Olen aina pitänyt makeasta ja nyt joudun taistelemaan makeannälkää vastaan, etten sortuisi herkkujen syömiseen varsinkaan illalla. Muutenkin ruokavalio helposti muuttuu talvella rasvaisempaan suuntaan, jolloin painon tarkkailu on paikallaan, jottei sitten tammikuussa tarvitse potea huonoa omatuntoa ja mennä painonpudotus treeneihin.
Kun ulkona lämpötila laskee, se lisää tarvetta käpertyä ”talvihorrokseen”. Kääriydyn huopaan, vedän villasukat jalkaan ja sytytän takan. En lue kirjaa – olen vain, jotta aivoni eivät kuluttaisi energiaa, josta taas seuraa se, että makeannälkä kasvaa.
Liikunta ei ole parhaimpia puoliani ja kaamosaika vie viimeisetkin halut liikkumiseen. Lisäksi syksyllä löytyy muitakin tekosyitä, jotta en lähde lenkille.
Onko kirkasvalolampusta apua? Markkinoilla on tarjolla erilaisia kirkasvalolamppuja, joiden tuloksista on paljon tutkimuksia. Sopiiko kirkasvalo kaikille? Ei välttämättä. Kannattaa arvioida asiaa itse.
Em. asioista löytyy paljon tutkittua tietoa mutta paras tutkija on kukin meistä itse.
Tarja Strandén
Toimihenkilöiden työsuojelun erityisvaltuutettu
11.6.2018 -