PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
23.5.2019
Déjà vu tarkoittaa voimakasta kokemusta siitä, että tämä juttu on tapahtunut ennenkin. Joskus se on myös tunne siitä, että tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vuosien ajan seurasin sivusta, kuinka Tie- ja vesihallinto (TVH) muuttui ensin TVL:ksi (Tie- ja vesilaitos) ja sitten Tielaitokseksi. Vuonna 1998 Tielaitoksen hallinto ja tuotanto eriytettiin. Samaan aikaan valtion suorasta budjettirahoituksesta siirryttiin toimimaan liiketoimintaperiaatteella ja aloitettiin valmistautuminen avoimeen kilpailuun.
Tielaitoksen Suomen yleisten teiden historia päättyi vuonna 2001, jolloin tuotanto ja hallinto erotettiin lopullisesti toisistaan Tieliikelaitokseksi ja Tiehallinnoksi. Tiealan urakointien kilpailutus avattiin ja kilpailu avautui asteittain, kunnes 1.1.2005 Tieliikelaitos joutui kilpailemaan tiealan urakoinneista muiden maanrakennusyrittäjien kanssa täysin avoimessa kilpailussa.
Tieliikelaitos aloitti maarakennusurakoista kilpailun Destia-nimellä vuonna 2008, jolloin siitä tuli samalla valtion kokonaan omistama osakeyhtiö. Samaan aikaan hallinto muuttui ELY-keskukseksi. Tämän vuoden alusta alkaen Väylävirasto vastaa Suomen tie- ja rataverkosta sekä vesiväylistä.
Valtion omistuksen aikana Destia osti ja perusti tytäryhtiöitä, seikkaili pohjoismaissa ja Virossa. Laajensi toimintaansa sellaisille markkina-aloille, jotka eivät olleet perimmäisesti tie- ja maanrakennustyötä. Suurin osa näistä osoittautui kannattamattomaksi liiketoiminnaksi ja maksumiehiksi joutuivat Destian muut työmaat.
Suomen valtio myi Destian koko osakekannan 1.7.2014 sijoitusyhtiö Ahlström Capitalille.
Tienkäyttäjät voivat havaita, että kilpailutus ei ole parantanut kokonaislaatua Suomen tieverkostossa. Tämä näkyy jokaiselle tienkäyttäjälle teiden heikkona kuntona ja pääväylien ulkopuolisten teiden talvihoidon heikkona laatuna. Itseasiassa kustannukset nousevat huomattavasti tulevaisuudessa heikon laadun ja korjausvelan takia.
Postin nimi on vaihtunut vähintään yhtä useasti, ellei useamminkin kuin TVH:n. Muistamme ainakin Postilaitoksen, Posti- ja lennätinlaitoksen, Posti-Telen, Itella Oyj:n ja Posti Groupin. Myös omia sisäisiä yhtiöitä on ollut useita. Posti on Destian tapaan lähtenyt valloittamaan ulkomaisia markkinoita ja haalimaan muuta kuin postityötä. Valloitukset eivät ole onnistuneet yhtään sen paremmin kuin Destiallakaan.
Jakelua on jo useamman vuoden ajan ulkoistettu ja 2018 jakelussa alkoi pakkokilpailutus yleispalvelukirjeiden osalta. Postin osakkeet on siirretty Vakeen (Valtion kehitysrahasto), josta ne pystytään myymään nopeasti pienen ryhmän päätöksellä.
Jos osaisin ennustaa, ennustaisin, että jakelu ja esityö eriytetään toisistaan kokonaan. Jakelu ulkoistetaan asteittain erityisesti isojen kaupunkien ulkopuolella. Tämän jälkeen perustetaan uusi yhtiö, joka alkaa kilpailla markkinoilla eri alueiden jakeluista, lähinnä isojen kaupunkien ja taajamien alueilla. Postin hallinto eriytetään kokonaan tuotannosta. Tuotanto siirretään Posti Group Oy:lle ja sen osakkeet myydään sijoitusyhtiölle. Valtiolle jää postilain mukaiset viranomaispalvelut.
Jos ennustukseni osuu kohdilleen, on tapahtunut jälleen kerran valtion 100% omistaman julkisen palvelun yhtiön alasajo, kuten Tielaitokselle tapahtui.
Näkyvissä on jo seuraavan valtion 100 % omistaman julkisen palvelun yrityksen alasajon aloitus, nimittäin VR:n.
Mutta Déjà vu on kuitenkin niin, että tämä asia, joka tuttuuden tunteen herättää, ei oikeasti ole tuttu. Eikö niin!
Satu Ollikainen
jakelun valtakunnallinen pääluottamusmies
1.7.2022 - Piia Willberg