PAU viestii ja uutisoi aktiivisesti
ajankohtaisista asioista.
Seuraa liiton viestintää.
28.3.2023
Postialallakin heikosta henkilöstöpolitiikasta sekä työntekijöiden oikeuksia polkevasta tyylistä tunnettu SOL toimii yhtä ikävästi myös muilla aloilla. PAM julisti eilen SOL Palvelut Oy:n ja SOL Kiinteistöpalvelut Oy:n hakusaartoon. SOL on kiinteistöpalvelualan lakon aikana painostanut voimakkaasti erityisesti maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä töihin. Erittäin heikossa työmarkkina-asemassa olevalle ihmiselle uhkaus työ- ja oleskeluluvan menettämisestä lakkoon osallistumisen seurauksena on osoitus täydellisestä epäinhimillisyydestä.
Noudata PAM:n hakusaartoa ja älä mene SOLiin töihin. PAM tekee kaikkensa, jotta matalapalkkaisten kiinteistöpalvelualan työntekijöiden palkkoihin saataisiin parannusta.
SOL on yrityksenä vaatinut työperäisen maahanmuuton vapauttamista nykysääntelystä. Juuri nyt PAMin lakon aikana SOL on maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden kohtelussa esimerkki siitä, miksi työperäinen maahanmuutto tarvitsee sääntelyä. Meillä on yrityksiä, jotka kohtelevat ihmisiä huonosti ja käyttävät hyväksi heikossa asemassa olevia.
En tiedä kuinka moni muistaa miten SOL on kohdellut ihmisiä postialalla, mutta kerron pari esimerkkiä.
Tutustuin ensimmäistä kertaa SOLiin, kun se vuoden 2015 postilakon aikaan välitti vuokratyövoimaa rikkuroimaan lakkoa. Tuolloin SOLia ei kiinnostanut Suomea sitovat kansainväliset sopimukset eikä sen oman silloisen työnantajaliiton, HPL:n toimintaperiaatteet, joiden mukaan laillista lakkoa ei saa murtaa vuokratyövoimalla. Tuon lakon seurauksia puidaan yhä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
Vuonna 2019 SOL päätti halpuuttaa postialalla työskentelevät vuokratyöntekijänsä. Kirjoitin asiasta silloin blogin otsikolla ”Näin halpuutetaan ihmisiä”. Tästäkin asiasta käydään oikeutta hovioikeustasolla. SOL on tietysti sitä mieltä, että sen palkkalistoilla olevalle vuokratyöntekijälle voi maksaa pienempää palkkaa kuin vieressä samaa työtä tekevälle postilaiselle, kun vaan yritys järjestäytyy sellaiseen työnantajaliittoon, josta löytyy halvempi työehtosopimus. Jossain vaiheessa joku oikeusistuin antaa asiasta lopullisen ja toivottavasti SOLin vuokratyöntekijöiden kannalta oikeudenmukaisemman ratkaisun.
Matalapalkkaiset ja heikossa työmarkkina-asemassa olevat työntekijät eivät mene helposti lakkoon. Tätä SOLin kaltaiset yritykset pyrkivät käyttämään hyväksi. Kaikki tuki PAMin kiinteistöpalvelualan työntekijöille taistelussa paremman ansiotason puolesta!
Heidi Nieminen
puheenjohtaja
7.8.2023 - Marko Koivumäki