| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Viestintä » Ajankohtaista | |
AjankohtaistaG4S Cash Solutions käynnistää yt-neuvottelut
G4S Cash Solutions Oy aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut alkavat 9. tammikuuta 2012 ja koskevat kaikkia G4S Cash Solutions Oy:n palveluksessa työskentelevää noin 600 rahankäsittelyalan ammattilaista. Työnantajan mukaan neuvotteluissa käsitellään mahdollisia palveluverkoston uudelleenjärjestelyitä, rahankäsittely- ja kuljetustoimintojen kehittämistä sekä hallinnon- ja tukifunktioiden sopeuttamistoimia. Toimenpiteillä saattaa työnantajan arvion mukaan olla noin 140 henkilöön kohdistuvia vaikutuksia, kuten uudelleensijoittamisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia ja irtisanomisia. Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU tiedottaa yt-neuvotteluista jäsenille myöhemmin lisää. Päivitetty 5.1.2012 Yhteiskunnalle satojen miljoonien lasku postikilpailusta
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn liittovaltuusto edellyttää, että postilain mukaisia toimilupia myönnettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota toiminnan laatuun, tasapuolisuuteen, laajuuteen ja riittävän usein suoritettavaan jakeluun. Kaikille operaattoreille tulee asettaa ehtoja, jotka jakavat kilpailun avaamisesta syntyviä hyötyjä myös kuluttajille ja pienyrityksille. PAUn valtuusto muistuttaa, että myös yleispalvelua hoitavan Itellan rahoituksen tarve on pitkälti riippuvainen siitä millaisia toimilupaehtoja alalle yleisesti asetetaan. Toimilupaehdoilla säätelemätön kilpailu johtaa yleispalveluiden rahoituspohjan pettämiseen. Postikilpailun kohteena olisivat suurkirje-erät, joiden tuotoilla yleispalveluvelvoitteen haltija on rahoittanut lakisääteistä kannattamatonta toimintaansa. Kilpailun hallitsematon avaaminen aiheuttaa eri arvioiden mukaan 100–300 miljoonan euron vuosittaisen rahoitustarpeen kotitalouksien postipalveluiden turvaamiseksi. Kilpailua täytyy säädelläEU:n postidirektiivi ja postilaki edellyttävät kilpailun avaamista. Kilpailun luonnetta voidaan kuitenkin ohjata toimilupaehdoilla. Täysin säätelemätön kilpailu johtaa tilanteeseen, jossa alan uudet toimijat keskittyvät vain kannattaville alueille, joissa jaettaisiin ainoastaan suuria kirje-eriä. Hyötyjiä olisivat vain alueille suureriä postittavat lähettäjät.PAUn valtuusto pitää tärkeänä, että toimiluvan hakija täytyy velvoittaa tarjoamaan toimialueellaan jakelupalveluita myös yksityistalouksille ja pienyrityksille. Yritys ei saa toimitusehdoillaan tai hinnoittelulla sulkea palvelujensa piiristä yksittäisiä lähetyksiä tai kirje-eriä. Yrityksellä tulee olla myös riittävä, vähintään viitenä päivänä viikossa käytettävissä oleva, keräily- ja vastaanottojärjestelmä. Hinnoittelun tulee olla myös kohtuullista ja läpinäkyvää. Alan sopimukset raamiinPAUn liittovaltuusto hyväksyi yksimielisesti Viestinvälitys- ja logistiikka-, Informaatiologistiikka-, Tavarankuljetus- ja Rahankäsittelypalvelut-alojen neuvottelutulokset. Sopimukset ovat työmarkkinakeskusjärjestöjen raamisopimuksen mukaiset ja niiden piirissä on noin 24 000 palkansaajaa. Lipponen: Raamisopimuksella iso merkitysPresidenttiehdokas Paavo Lipponen vieraili PAU:n valtuuston kokouksessa. Puheessaan Lipponen korosti keskitetyn raamisopimuksen merkitystä ja otti kantaa myös postialan tilanteeseen. Lisätietoja: Esa Vilkuna, puheenjohtaja, puh: 0400 607 946 Päivitetty 23.11.2011 |
|
| 5.2.2012 klo 23:15:50 | |