Vuorottelija!
Huolehdi siitä, että työnantaja toimittaa vuorottelusopimuksen ajoissa työ- ja elinkeinotoimistolle.
Vuorotteluvapaan pituus on vähintään 90 kalenteripäivää yhdenjaksoisesti ja yhteensä enintään 359 kalenteripäivää. Vuorotteluvapaa on pidettävä kokonaisuudessaan kahden vuoden kuluessa sen alkamisesta.
Vuorotteluvapaan alkamistilanteissa
Työnantajan tulee tehdä vuorottelijan kanssa kirjallinen vuorottelusopimus, jossa työnantaja sitoutuu palkkaamaan työttömänä työnhakijana olevan vuorottelijan sijaiseksi. Tämä sopimus sekä työsopimus tai muu luotettava selvitys siitä, että sijainen on palkattu vuorotteluvapaan ajaksi, on toimitettava ennen vuorotteluvapaan alkamista työ- ja elinkeinotoimistolle.
Työ- ja elinkeinotoimisto voi antaa työttömyyskassalle esteettömän lausunnon vuorottelukorvauksen maksamiseksi aikaisintaan siitä ajankohdasta lukien, kun vuorottelusopimus ja selvitys sijaisen palkkaamisesta on toimitettu työ- ja elinkeinotoimistolle. Työttömyyskassa on velvollinen noudattamaan työvoimaviranomaisen antamaa lausuntoa.
Vuorotteluvapaan voi pitää myös jaksoissa. Vuorotteluvapaan jaksottamisesta on sovittava vuorottelusopimuksessa ennen vapaan aloittamista. Vuorotteluvapaata jaksotettaessa kunkin jakson vähimmäispituus on 90 kalenteripäivää.
Vuorotteluvapaan pidentämistilanteissa
Vuorotteluvapaan ja vuorotteluvapaan jaksojen pidentämisestä on sovittava kaksi kuukautta ennen sovitun vuorotteluvapaan päättymistä. Vuorottelusopimuksessa sovittuja vuorotteluvapaan jaksoja ei voi enää vuorotteluvapaan alkamisen jälkeen muuttaa, mutta vuorotteluvapaan jaksoja voidaan pidentää edellyttäen, ettei vuorotteluvapaan enimmäisaika ylity (359 päivää).
Päivitetty 19.1.2012