Yleistä työttömyyskassastaPosti-ja logistiikka-alan työttömyyskassaan kuuluu PAU ry:n sopimusaloilla työskentelevät työntekijät.
Työttömyyskassan toimintaa säätelee työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaki ja muiden lakien ja asetusten lisäksi kassan säännöt. Ohjeet ja määräykset vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö. Kassan toimintaa valvoo Finanssivalvonta (entiseltä nimeltään Vakuutusvalvontavirasto). Kassan kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko Suomi.
Kassan hallintoelimet ovat kassan hallitus ja edustajistonkokous, joka pidetään vuosittain IV vuosineljänneksen aikana. Edustajiston valintakokous pidetään joka neljäs vuosi. Etuuksien rahoitusKassa saa maksamiinsa etuuksiin rahoitusta valtion varoista, työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävistä työttömyysvakuutusmaksuista sekä kassan jäsenmaksuista. Valtio rahoittaa etuuksien perusosat. Työttömyysvakuutusrahasto ja kassa rahoittavat ansio-osat ja lapsikorotukset. Kassan jäsenmaksuilla katettava osuus on 5,5 prosenttia ansio-osista ja lapsikorotuksista. Lisäpäivien päivärahat ja lomautusajoilta maksettavat päivärahat rahoittavat Työttömyysvakuutusrahasto ja kassa kokonaan maksuosuuksin 94,5 ja 5,5 prosenttia.
|