PAU:n hallinto ja organisaatioYlin päätösvalta Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:ssa on joka neljäs vuosi kokoontuvalla liittokokouksella, johon ammattiosastot (jäsenosastot) valitsevat edustajansa jäsenmääränsä perusteella. Liittokokouksien väliajalla ylintä päätäntävaltaa käyttää sääntömääräisesti kaksi kertaa vuodessa kokoontuva liittovaltuusto. Liiton käytännön asioita hoitaa ja valvoo liittohallitus liittokokouksen ja valtuuston määräämien suuntaviivojen mukaisesti. Liittohallituksen alaisena ja apuna toimivat neuvottelukunnat ja työryhmät sekä liiton toimisto.
Käytännön edunvalvontaa hoitaa laaja valtakunnallisten ja alueellisten edunvalvojien verkosto. Näihin kuuluvat pääluottamusmiehet, luottamusmiehet, työsuojelun erityisvaltuutetut, työsuojeluvaltuutetut ja työsuojeluasiamiehet.
Työehtosopimusten solmimisen lisäksi liitto ajaa jäsenistön etuja työskentelemällä työryhmissä, neuvottelemalla, tekemällä esityksiä ja aloitteita sekä antamalla lausuntoja niin Itellalle (Postille), ministeriöille kuin muullekin valtiovallalle ja viranomaisille. PAU:n hallinto ja organisaatio.
|