TyöehtosopimusKun työnantajaliitto ja ammattiliitto pääsevät sopimukseen alan työehdoista, syntyy työehtosopimus. Julkisella sektorilla - valtiolla ja kunnissa - työskentelee myös virkasuhteisia, joiden palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan virkaehtosopimuksin. Työehtosopimus ja virkaehtosopimus voivat pohjautua keskusjärjestöjen tekemään tupo-raamiin. Sopimukset solmitaan määräajaksi, yleensä vuodeksi, kahdeksi tai tätä pidemmäksi ajaksi. Normaalisitova työehtosopimusTyöehtosopimus sitoo sopimuksen solmineita palkansaaja- ja työnantajaliittoja sekä niiden jäseniä. Tällaista sitovuutta kutsutaan normaalisitovuudeksi, ja se perustuu työehtosopimuslakiin. Työehtosopimus velvoittaa järjestöjä valvomaan ja työnantajia ja työntekijöitä noudattamaan sopimuksia. Palkansaajajärjestö sitoutuu jäsentensä puolesta takaamaan alalle työrauhan. Sopimuskauden aikana ei saa järjestää sopimukseen tai sen osiin kohdistuvia lakkoja. Työnantajaliitto sitoutuu jäsentensä puolesta valvomaan, että sopimusta noudatetaan sen jäsenyrityksissä. Yleissitova työehtosopimusTyöehtosopimus voi olla normaalisitovuuden lisäksi yleissitova. Tällöin myös työnantajaliittoon kuulumattomien työnantajien on noudatettava sopimusta työntekijöihinsä. Yleissitova työehtosopimus on valtakunnallinen, asianomaisella alalla edustavana pidetty työehtosopimus. Työehtosopimuksen yleissitovuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös alan työehtosopimustoiminnan vakiintuneisuus sekä alan järjestäytymisaste puolin ja toisin. Päätöksen työehtosopimuksen yleissitovuudesta tekee erityinen vahvistamislautakunta. Työehtosopimus on minimiTyöehtosopimuksessa sovitut palkka- ja muut edut ovat vähimmäisehtoja, joita sopimukseen sidottujen on noudatettava eikä niitä saa alittaa, ellei työehtosopimuksessa ole tähän valtuutusta esimerkiksi paikallisella sopimisella. Työpaikoilla voidaan sopia aina myös työehtosopimusta paremmista eduista sekä työehtosopimuksissa sallituista poikkeuksista. Työehtosopimus ja työsopimusTyöehtosopimuksen solmivat työnantajaliitto ja ammattiliitto. Työehtosopimuksella sovitaan alan vähimmäisehdot, mm. vähimmäispalkat. Työsopimuksen solmivat työnantaja ja työntekijä keskenään. Työsopimus ei saa sisältää huonompia ehtoja kuin kyseisen alan työehtosopimuksessa on sovittu. Työehtosopimus tulee olla kaikkien työntekijöiden nähtävillä työpaikoilla. Posti-ja logistiikka-alan unioni PAU:n solmimat työehtosopimukset löydät täältä. Lähde: www.sak.fi
|