|
NuorisovaliokuntaPosti-ja logistiikka-alan unioni PAU:n yhteydessä toimii myös yhdeksän jäseninen nuorisovaliokunta. Nuorisovaliokunnan jäsenet valitaan eri puolelta Suomea siten, että kaikista osista Suomea tulee omat edustajansa, tavoitteena on myös että mahdollisimman monen eri ammattiryhmien edustajia olisi nuorisovaliokunnan jäseninä. Ammattiosastot esittävät aluejärjestölle sopivaa henkilöä nuorisovaliokunnan jäsenestä, aluejärjestöt päätöksen tehtyään vievät asian liittohallituksen käsiteltäväksi. Nuorisovaliokunnan jäsenen kausi on neljä vuotta. Nuorisovaliokunnan yhteystiedot löydät jäsensivuilta. Nuorille omia kurssejaNuorisovaliokunnan jäsenet ovat siis alueellisia nuorisotoiminnan yhteyshenkilöitä. Nuorisovaliokunnan jäseniin voit ottaa rohkeasti yhteyttä, ja nuorisovaliokunnan jäsenet ovat käytettävissä esimerkiksi ammattiosastojen nuorisotilaisuuksissa, tai voit pyytää apua ja ideoita nuorisotilaisuuksien järjestämiseen.
Nuorisovastaavien päivillä käsitellään laajemmin nuorisotoimintaa ja sieltä saat hyviä vinkkejä ammattiosastosi nuorisotoiminnan kehittämiseen. Nuorisovaliokunta kokoontuu 5-8 kertaa vuodessa. Kokouksissa käsitellään nuorisotoimintaan liittyviä asioita ja tarvittaessa nuorisovaliokunta tekee liittohallitukselle esityksiä.
|
|
 |
|
|