|
JärjestökoulutusJärjestökoulutuksen tavoitteena on antaa jäsenelle valmiudet toimia ja vaikuttaa omassa ammattiosastossa ja yhteiskunnassa yleensäkin. Näin luodaan myös edellytyksiä jäsendemokratialle liitossa. Sekä liiton omat että Kiljavanrannan järjestökurssit, joilta liitto on varannut oppilaspaikkoja, ovat liiton julkaisemassa koulutuskalenterissa. Arkipäivinä pidettäville järjestökursseille osallistumista varten työnantaja myöntää mahdollisuuksiensa mukaan palkatonta vapaata. Työnantaja voi siis harkintansa mukaan siirtää osallistumista koulutukseen. Tällaiseen koulutukseen osallistuminen saman lomanmääräytymisvuoden aikana enintään 30 päivän ajan ei vähennä sen vuoden vuosilomaoikeutta.
|
|
 |
|
|