PAUn edunvalvojien koulutus 2012 Edunvalvojien koulutus on sopimuskoulutusta, jonka ajalta työnantaja maksaa täyden palkan, liitto matka-, majoitus- ja ateriakulut. Matkakulujen korvaamisesta tarkemmin kurssikutsussa. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssiKurssi on PAUn edunvalvojien peruskurssi. Se on tarkoitettu luottamusmies- ja työsuojelutehtävissä sekä yhteistoimintaelimissä toimiville. Kurssille voivat osallistua myös ammattiosastojen puheenjohtajat. Kurssilla käsitellään ihmisen toimintaa ryhmän jäsenenä, luottamus- ja työsuojelutehtävissä toimimista työpaikalla, yhteistoimintamenettelyä ja ongelmien ratkaisua sekä edunvalvontaan liittyviä keskeisiä säädöksiä. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 7.5. – 11.5.2012 Hotelli Heimari, Ristiina Kurssi on täynnä 10.9. – 14.9.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 17.8.2012 Luottamusmieskurssi Luottamusmieskurssi on tarkoitettu Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan kurssin sekä Työehtojen peruskurssin (aiemmin Tes-kurssi) käyneille luottamusmiehille ja osastojen puheenjohtajille. Tällä kurssilla kasvatetaan osallistujan taitoja hänen roolissaan vaikuttajana ja osallistuvana työyhteisön kehittäjänä. Kurssilla käsitellään myös työttömyysturvaa, työpaikan muutostilanteita ja työhyvinvoinnin edellytyksiä. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 21.5. – 25.5.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 27.4.2012 Puheenjohtajien neuvottelupäivät Neuvottelupäivillä käsitellään ammattiosastojen toiminnan kehittämistä, liiton päätöksentekojärjestelmää ja sopimustoimintaan liittyviä kysymyksiä. Neuvottelupäiville kutsutaan osastojen puheenjohtajat. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 12.4. – 13.4.2012 Helsinki 21.3.2012 Kuljetusliittojen Hakaniemi-sali Pääluottamusmiesten koulutuspäivät Kurssilla käsitellään työsuhteen ehtoihin liittyviä kysymyksiä ja muita ajankohtaisia asioita. Koulutuspäiville kutsutaan PAUn kaikki pääluottamusmiehet. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 28.3. – 30.3.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 5.3.2012 21.11. – 23.11.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 30.10.2012
Työehtojen peruskurssiKurssi on tarkoitettu Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen piirissä työskenteleville luottamusmiehille, osastojen puheenjohtajille ja työsuojelutehtävissä toimiville. Kurssilla selvitetään tämän työehtosopimuksen sisältöä, paikallista sopimista sekä yhteistoimintalakia ja – sopimuksia Itellassa. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 19.3. – 23.3.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 23.2.2012 7.5. – 11.5.2012 Hotelli Heimari, Ristiina Kurssi on täynnä 26.11. – 30.11.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 2.11.2012 Työoikeuden kurssi Kurssi on tarkoitettu luottamusmiehille, työsuojeluedustajille ja osastojen puheenjohtajille. Kurssilla käsitellään työoikeuden periaatteita, työsopimuslakia, työsuhteen ehtojen muuttamista, työsuhteen päättämistä sekä muita työelämän keskeisiä säädöksiä. Kurssille hakijalta edellytetään Työehtojen peruskurssin suorittamista aiemmin tai ei-Itellalaisilta vastaavasti hyvää perehtyneisyyttä omaan työehtosopimukseen. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 10.9. – 14.9.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 17.8.2012 Työsuojelun peruskurssi Kurssi on tarkoitettu työsuojeluvaltuutetuille ja -asiamiehille sekä muille työsuojelun yhteistoimintatehtävissä toimiville. Kurssilla selvitetään työsuojeluhenkilöstön tehtäviä, lainsäädäntöä, työsuojelun yhteistoimintaa ja hyvinvoinnin vaikutusta tuottavuuteen. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 19.3. – 23.3.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 24.2.2012 10.9. – 14.9.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 17.8.2012 Työsuojelun jatkokurssi Kurssi on tarkoitettu Työsuojelun peruskurssin käyneille työsuojeluedustajille. Tämän kurssin tarkoituksena on lisätä osallistujan taitoja hänen roolissaan osallistuvana työyhteisön kehittäjänä. Kurssilla käsitellään myös työhyvinvointia, iän merkitystä työssä sekä työpaikan muutostilanteita. Kurssilaiselta edellytetään kirjallisten harjoitteiden tekemistä. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 21.5. – 25.5.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 27.4.2012 Työsuojeluvaltuutettujen koulutuspäivät Kurssilla käsitellään työsuojelutoiminnan kehittämistä, vaaratilanteiden kartoittamista ja muita ajankohtaisia asioita. Koulutuspäiville kutsutaan kaikki PAUn työsuojeluvaltuutetut. Aika Paikka Viimeinen hakupäivä 26.3. – 28.3.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 2.3.2012 21.11. – 23.11.2012 Hotelli Heimari, Ristiina 30.10.2012 PAUn edunvalvojien alakohtaiset koulutuspäivät Koulutuspäivillä käsitellään ko. alan tai ammattiryhmän erityiskysymyksiä, työehtosopimusta ja sopimustoimintaan liittyviä asioita. Kurssi on tarkoitettu näiden ammattialojen edunvalvojille ja toteutetaan kutsukurssina. Aika Tilaisuus / Paikka Viimeinen hakupäivä 6.11. – 7.11.2012 Myynnin edunvalvojapäivät 5.10.2012 Hotelli Cumulus Koskikatu, Tampere 19.11. – 20.11.2012 Postikeskusten ja –terminaalien 19.10.2012 edunvalvojapäivät Kuljetusliittojen Hakaniemi-sali, HKI 15.11. – 16.11.2012 Rahankäsittelypalveluiden 15.10.2012 edunvalvojapäivät Liiton toimisto, Helsinki 16.2. – 17.2.2012 Sanomalehdenjakelun 16.1.2012 edunvalvojapäivät Kuljetusliittojen Hakaniemi-sali, HKI 8.11. – 9.11.2012 Tavarankuljetusalan 8.10.2012 edunvalvojapäivät Hotelli Cumulus Jyväskylä Osastot (mielellään useampikin osasto yhdessä, aluejärjestöt ym.) voivat tilata liitolta lyhytkursseja tietyistä aihealueista. Itella-konserni on hyväksynyt tilaisuudet rajoitetusti, koulutussopimuksessa mainittujen edunvalvojien osalta, palkallisiksi koulutuspäiviksi. Lyhytkurssit tilataan koulutussihteeri Päivi Vuovirralta. Tilaisuuden kustannuksista vastaavat tilaavat ammattiosastot. A) Työehdot tutuksi/Palkkaliite tutuksi Koulutustilaisuus räätälöidään tilaajaosastojen toiveita painottaen. Aiheena ovat työehtosopimus ja siihen liittyvät lait. Vaihtoehtoisesti voidaan keskittyä syvällisemmin johonkin työehto-sopimuksen palkkaliitteistä. Asiakokonaisuuteen voidaan yhdistää myös ajankohtaisosioita. Kouluttajina on liiton työehtosihteereitä. B) Turvaa muutosten poluille Kurssilla tarkastellaan työterveyshuollon, kuntoutuksen ja muiden sosiaalietuuksien käyttömahdollisuuksia muutostilanteissa. Kurssi lisää tietoisuutta omista oikeuksista työssä jaksamisen ja muutosten paineissa. Kurssilla perehdytään myös muutosturvasäädöksiin ja –sopimuksiin. Siihen voidaan yhdistää myös ajankohtaisosioita. Kouluttajana on työympäristösihteeri Mika Roos. C) Riskien hallinnalla tavoitteena 0-tapaturmaa Koulutustilaisuuden tavoitteena on antaa jokaiselle työntekijälle valmiudet oman työn riskien kartoitukseen ja niiden suuruuden määrittelemiseen. Näiden pohjalta etsitään keinoja, joilla asetetaan tavoitteeksi nolla tapaturmaa koko työelämän ajaksi. Kurssiin yhdistetään myös ajankohtaisosioita. Kouluttajana on työympäristösihteeri Mika Roos. Päivitetty 9.12.2011
|