|
Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen erikoisammattitutkintoViestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen erikoisammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat työskennelleet usean vuoden ajan viestinvälitys- ja logistiikkapalvelualan esimies-, päällikkö-, asiantuntijatehtävissä. Heiltä edellytetään alansa kokonaisvaltaista hallitsemista, johon sisältyy muun muassa tuotantovastuu, palvelutuotantovastuu ja asiakasosaaminen. Tutkinnon muodostuminenViestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen erikoisammattitutkinto koostuu kaikille yhteisestä osasta ja yhdestä valinnaisesta osasta. 1. Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen liiketoiminnan suunnittelu, ohjaus ja kehittäminen (yhteinen osa) 2. Esimiehenä toimiminen viestinvälitys- ja logistiikkapalveluissa (tai) 3. Asiantuntijana toimiminen viestinvälitys- ja logistiikkapalveluissa Tutkinnon perusteiden ensimmäisessä osassa edellytetyn osaamisen tutkinnon suorittaja osoittaa toimimalla oman työyksikkönsä liiketoiminnan suunnittelu-, ohjaus- ja kehittämistehtävissä käytännön työtilanteissa. Toisen tutkinnon osan osaaminen osoitetaan toteuttamalla kehittämishankkeen organisaationsa tilaus- ja toimitusprosessin kehittämisen näkökulmasta, suunnittelee tarvittavat toimenpiteet ja toteuttaa hankkeen tai laatii hankesuunnitelman suurelle hankkeelle Tutkinnon suorittaminenViestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen erikoisammattitutkinnon tutkintotilaisuuksiin (= näyttöihin) voivat osallistua kaikki riittävän ammattitaidon omaavat henkilöt. Tutkintoa järjestävä organisaatio huolehtii tutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta yhdessä tutkinnon suorittajan kanssa. Jos osaamisessa ilmenee puutteita, tutkinnon suorittajalle annetaan tietoja ja ohjausta siitä, miten taitoja voi täydentää. Usein tutkinnosta suoriutuminen edellyttää ammattitaitoa täydentävää koulutusta. Näyttötutkinnon perusteet Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen erikoisammattitutkinnon perusteet (1.4.2008/pdf)
|
|
 |
|
|