Edunvalvonta

Ay-sanasto


A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V X Y Z O Ä Ö

A

Aloite on ehdotus jonkin asian vireille panemiseksi, esimerkiksi epäkohdan korjaamiseksi. Osaston kokouksessa aloitteen voi tehdä esim. hallitus tai yhdistyksen jäsen. Kunnallispolitiikassa kansalaisaloitteen voi tehdä kuntalainen, jokin yhteisö, järjestö tms.

Ammattiliitto esimerkiksi PAU on järjestö, jonka tehtävänä on valvoa jäsentensä etuja työelämässä. Ammattiliitto muodostuu ammattiosastoista, johon työntekijät liittyvät jäseniksi.

Ammattiosasto on ammattiliiton jäsenyhdistys. PAU:ssa on 89 ammattiosastoa, joissa on yhteensä n. 32 000 jäsentä. Osastot ovat joko alueellisia tai ammattiryhmäkohtaisia.

Ammattitauti on sairaus, joka todennäköisesti on aiheutunut työssä esiintyvästä fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä. Samaa tarkoittaa työperäinen sairaus. Korvaus ammattitaudista maksetaan tapaturmavakuutuksesta.

Ansio eli työllä hankittu tulo kertoo sen, kuinka paljon palkkaa erilaisine lisineen ansaitaan jonakin ajanjaksona.

Ansioeläke on ansiotyöhön perustuva eläke. Työstä saatu ansio voi olla palkkaa tai yrittäjän työtuloa. Henkilöt, jotka eivät ole koskaan olleet ansiotyössä, eivät saa ansioeläkettä. Samaa tarkoittaa myös työperusteinen eläke.

Ansiokehitystakuu on takuu siitä, että jonkin alan palkankorotukset vastaavat muiden alojen palkankorotuksia. Näin pyritään turvaamaan tasapuolinen ansiokehitys sellaisillekin aloille, joilla ei ole palkkaliukumia.

Ansioperuste on etuuden tai eläkkeen perusteena oleva ansio.

Ansiopäiväraha on työttömyyden johdosta maksettava ansioiden mukaan laskettava etuus, jonka työttömyyskassa maksaa jäsenilleen. Samaa tarkoittaa myös kassapäiväraha.

Ansioraja kertoo, paljonko eläkeläisellä voi olla työansioita ilman että se vaikuttaa eläkkeeseen. Vanhuuseläkkeessä ja varhennetussa vanhuuseläkkeessä ei ole ansiorajoja. Työkyvyttömyyseläkkeen ansioraja on 40%, osatyökyvyttömyyseläkkeen 60% ja osa-aikaeläkkeen 35-70 % eläkepalkasta laskettuna.
Samaa tarkoittavat myös tuloraja ja eläkeläisen ansioraja.

Ansiosidonnainen päiväraha on palkkaan suhteutettu päiväraha, jota maksetaan liiton ja työttömyyskassan jäsenelle työttömyyden kohdatessa.

Arkipyhä on arkipäivälle toisin sanoen muulle kuin lauantaille tai sunnuntaille osuva pyhäpäivä kuten vappu, juhannus, pääsiäisen pyhät jne. PAU on neuvotellut arkipyhät pääsääntöisesti palkallisiksi vapaapäiviksi.

Ay tarkoittaa ammattiyhdistystä muun muassa sanoissa ay-liike ja ay-järjestö.

Sivun alkuun

B

Bruttopalkka eli kokonaispalkka on peruspalkka lisineen ennen verojen, työttömyys-, sairasvakuutus- ja työeläkemaksun vähentämistä.

Sivun alkuun

D

Demokraatinen on kansanvaltainen tai kansanvaltaan perustuva järjestelmä. Se takaa jäsenilleen tasavertaiset osallistumismahdollisuudet.

Sivun alkuun

E

ECOSOC/ESC Euroopan unionin talous- ja sosiaalikomitea, jossa työmarkkinajärjestöillä on edustus.

Edunvalvonta on sitä, että työpaikalla ammattiliiton jäsenet ja luottamusmies yhdessä parantavat ja kehittävät työsuhteen ehtoja. Esimerkiksi palkankorotukset, ylityökorvaukset, vuosilomat, sairausajan palkka, irtisanomissuoja, äitiys- ja vanhempainlomat ja työeläke ovat ay-liikkeen edunvalvontatyön tuloksia.

Eläkeote on Eläketurvakeskuksen tai työeläkelaitoksen rekisteritietoihin perustuva luettelo työsuhteista ja yrittäjäjaksoista. Voi sisältää laskelman karttuneista eläkeoikeuksista.
Eläkeotteesta näkee, ovatko kaikki työsuhteet mukana. Ote kannattaa pyytää ja tarkastaa aika ajoin.

Epätyyppisillä työsuhteilla tarkoitetaan määrä- ja osa-aikaisia työsuhteita, freelancer-töitä, keikkatöitä, tarvittaessa töihin kutsuttavia jne.

Esteellisyys tai jääviys tarkoittaa sitä, että yhdistyksen jäsenellä on sellainen suhde kokouksessa käsiteltävään asiaan, että hänen puolueettomuutensa tai objektiivisuutensa asian suhteen vaarantuu. Tällöin yhdistyksen jäsenen velvollisuus on olla osallistumatta ko. asian käsittelyyn.

Euro- tai senttilinja tarkoittaa kaikille palkansaajille sovittuja euro- tai senttimääräisiä korotuksia prosentuaalisten korotusten asemasta.

EWC Eurooppalainen yritysneuvosto (European Works Council). EU:n direktiivin mukaan jokaisen yhtiön, jolla on tuotantoa useammassa Euroopan maassa, pitää perustaa Eurooppalainen yritysneuvosto. Yritysneuvostoon kuuluu kaikkien henkilöstöryhmien edustajia sekä työnantajien edustajia niistä maista, joissa sillä on tuotantoa.

Sivun alkuun

G

Globalisaatio tarkoittaa maailmanlaajuista ja kansainvälistymistä.

Sivun alkuun

H

Henkilöstön edustajat ovat työntekijöiden valitsemia yrityksen johdon kanssa päätöksentekoon osallistuvia.

Hoitovapaa on työstä otettu vapaa alle 3-vuotiaan lapsen hoitoa varten. Hoitovapaalla olevalle vanhemmalle karttuu työeläkettä ikään kuin hän saisi reilun 550 euron kuukausipalkkaa.

Sivun alkuun


I

Indeksi on tilastollinen suhdeluku, joka ilmaisee esimerkiksi palkkojen tai hintojen muutosta jostakin ajankohdasta toiseen.

Sivun alkuun

J

Järjestelyvara on keskitetyissä ratkaisuissa yleiskorotuksen lisäksi niin sanottuihin kuoppakorotuksiin varattu palkankorotuserä. Sen käytöstä sovitaan liitto- tai yrityskohtaisesti ja sitä voidaan käyttää myös palkkausjärjestelmien kehittämiseen.

Jääviys tai esteellisyys tarkoittaa sitä, että yhdistyksen jäsenellä on sellainen suhde kokouksessa käsiteltävään asiaan, että hänen puolueettomuutensa tai objektiivisuutensa asian suhteen vaarantuu. Tällöin yhdistyksen jäsenen velvollisuus on olla osallistumatta ko. asian käsittelyyn.

Sivun alkuun

K

Karenssi on aika ennen etuuden alkamista. Erilaisiin sosiaalietuihin, kuten päivärahoihin ja eläkkeisiin, voi liittyä karensseja. Voi olla myös rangaistuskarenssi esim. työttömyysturvassa, kun henkilö kieltäytyy työnteosta.

Karttuminen, karttuma, eläkekarttuma tai eläkekertymä. Työeläke karttuu vuosiansioista karttumisprosentin mukaan ja se on erisuuruinen eri-ikäisille.

Kenttä eli järjestökenttä tarkoittaa ay-kielessä ammattiliiton jäseniä työpaikoilla ja ammattiosastoissa.

Keskitetty ratkaisu on työmarkkinakeskusjärjestöjen esimerkiksi SAK:n ja EK:n palkoista ja muista työehdoista tekemä sopimus, jonka pohjalta ammatti- ja työnantajaliitot neuvottelevat omat työ- ja virkaehtosopimukset.


Keskusjärjestö esimerkiksi SAK on jäsenliittojensa yhteenliittymä. PAU kuuluu SAK:öön.

Keskusjärjestösopimus on kahden tai useamman palkansaaja- ja työnantajakeskusjärjestön välinen sopimus jostakin työmarkkinoiden osa-alueesta, esimerkiksi luottamusmiehen asemasta, irtisanomissuojasta tai työsuojelusta.

Konsensus eli yksimielisyys, yksimielinen sopimus. Kokouksen päätösasiassa kaikkien yksimielisesti hyväksymä ehdotus. Mikäli asiassa ei saavuteta yksimielisyyttä, siitä joudutaan järjestämään äänestys tai vaali.

Sivun alkuun

L

Lakosta sovitaan ammattiliitossa yhteisellä päätöksellä ja yleensä sen tarkoituksena on painostaa työnantajaa. Lakko on työntekijöiden työtaistelukeino. Lakkotilanteessa työntekijät keskeyttävät työnteon esimerkiksi vauhdittaakseen työehtosopimusneuvotteluja. Lakkoa tai sillä uhkaamista voidaan käyttää esimerkiksi silloin kun neuvotellaan palkoista ja muista työehdoista. Myötätuntolakolla voidaan tukea toisen alan työtaistelua. PAU:ssa lakosta päättää sääntöjen mukaan liittovaltuusto tai jäsenäänestyksen perusteella liittohallitus.

Liittoerä on yleiskorotuksen lisäksi sovittava palkkojen korotuserä, jonka työehtosopimusosapuolet voivat sopia siirrettäväksi paikallisesti sovittavaksi.

Liittokierroksella ammattiliitto, esimerkiksi PAU ja työnantajaliitto esimerkiksi TIKLI (Tieto-ja tekniikka-alojen työnantajaliitto) neuvottelevat ja sopivat palkkaratkaisusta. Liittokierroksella neuvotteluihin eivät osallistu keskusjärjestöt ja maan hallitus.

Lomautus on työnantajan valtaa päättää työnteon ja palkanmaksun väliaikaisesta keskeyttämisestä. Lomautuksen syitä voivat olla esimerkiksi yrityksen tilapäinen heikko kannattavuus tai töiden väliaikainen väheneminen.

Luottamusmies on työpaikan työehtosopimuksen solmivaan liittoon kuuluvien työntekijöiden edustaja, jonka he valitsevat ja jonka asema perustuu työehtosopimusten määräyksiin ja yleissopimukseen. Luottamusmies edustaa työntekijöitä neuvotteluissa työnantajan kanssa.

Sivun alkuun

M

Matalapalkkaerä on keskitetyssä ratkaisussa sovittava palkankorotuserä, joka määräytyy alan matalapalkkaisuuden perusteella ja jonka tarkoitus on korottaa matalapalkka-alan ansioita suhteellisesti muita aloja enemmän.

Muutosturvaan eli oikeus korotetun työttömyysturvan ns. työllistymisohjelmalisään on oikeus tietyin edellytyksin taloudellisin tai tuotannollisin syin irtisanotulla henkilöllä.

Määräenemmistö tarkoittaa äänimäärää, joka tarvitaan päätöksen tekemiseksi, esimerkiksi 2/3 määräenemmistö.

Sivun alkuun

N

Naispalkkaerä on keskitetyissä ratkaisuissa sovittava palkankorotuserä, joka määräytyy alan naisvaltaisuuden perusteella. Sillä pyritään tasoittamaan naisten ja miesten välisiä palkkaeroja.

Nettopalkka on palkka, joka jää käteen kun bruttopalkasta vähennetään verot, työeläkemaksu ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu.

Nimenkirjoittaja on ammattiosastossa henkilö, jolla on oikeus edustaa osastoa ja käyttää nimenkirjoitusoikeutta. PAU:n ammattiosastojen sääntöjen mukaan osaston nimenkirjoittajia ovat puheenjohtaja ja sihteeri yhdessä tai jompi kumpi heistä yhdessä jonkun toimikunnan varsinaisen jäsenen kanssa.

Nimenkirjoitusoikeus on oikeus edustaa yhdistystä eli oikeus kirjoittaa yhdistyksen nimi. Yhdistyslaissa määrätään, että hallituksen puheenjohtajalla on nimenkirjoitusoikeus.

Sivun alkuun

O

Osa-aikatyö tai osa-aikainen työ on työtä, jota tehdään alle 30 tuntia viikossa.

Sivun alkuun

P

Paikallinen sopimus on työntekijöiden luottamusmiehen ja työantajan edustajan työpaikalla neuvottelema sopimus.

Paikallisella sopimisella tarkoitetaan sitä, että työpaikalla voidaan sopia toisin tietyistä työehtosopimuksen määräyksistä.

Palkansaajakeskusjärjestöjä ovat SAK, STTK ja AKAVA.

Palkka on rahallinen korvaus tehdystä työstä ja työhön käytetystä ajasta.

Palkan lisät ovat alan työehtosopimuksessa tai henkilökohtaisesti sovittuja kokemuksesta, työn vaativuudesta, olosuhteista tai muusta johtuvia lisiä.

Palkkaliukuma on sopimuskauden aikana tapahtunut ansioiden nousun ja sopimuskorotusten välinen erotus.

Palkkaperintö laskennallinen suure, joka kertoo, kuinka paljon vuoden aikana tapahtunut palkannousu korottaa seuraavan vuoden palkkaa.

Palkkaratkaisu on ammattiliiton ja työnantajaliiton työehtosopimusneuvotteluissa tehty sopimus palkoista.

Palkkataulukot ilmoittavat kunkin alan työehtosopimuksissa sovitut vähimmäispalkat.

Palkkaturva on valtion ylläpitämä järjestelmä, joka turvaa työntekijän palkka- ja muut saatavat, jos yritys menee esimerkiksi konkurssiin tai se ei muuten kykene maksamaan niitä.

Palkkausjärjestelmä on sopimusalalla tai yrityksessä noudatettavat palkkausperiaatteet ja - määräykset.

Pekkas-vapaat ovat työajan lyhennysvapaita.

Peruspäiväraha turvaa työttömälle vähimmäistoimeentulon ja sitä maksetaan sellaiselle henkilölle, joka ei ole työttömyyskassan jäsen. Sen maksaa Kela.

Pk-yritykset eli pienet ja keskisuuret yritykset.

Prosenttilinja on palkankorotusratkaisu, jossa kaikille palkansaajille sovitaan prosentuaalisesti eli suhteellisesti, mutta ei euromääräisesti yhtä suuret korotukset. Katso myös sekalinja ja euro-tai senttilinja.

Pätkätöitä ovat mm. määräaikaiset ja projektikohtaiset työsuhteet, keikkatyöt jne.

Päänavaussopimus on neuvottelukierroksella ensimmäisenä solmittu työ- tai virkaehtosopimus.

Sivun alkuun

R

Reaalipalkka on palkan ostokyky eli se kuinka paljon sillä saa tavaroita ja palveluja.

Rekisteröity yhdistys on yhdistys, joka on merkitty yhdistysrekisteriin. PAU:n ammattiosastot ovat rekisteröityjä yhdistyksiä.

Rikkuri on henkilö, joka ei osallistu lakkoon.

Ryhmähenkivakuutus tai työntekijäin ryhmähenkivakuutus on vakuutus, jonka perusteella kuolleen työntekijän puoliso ja alaikäiset tai alle 22-vuotiaat opiskelevat lapset saavat kertakorvauksen. Jos näitä ei ole, korvaus voidaan maksaa vainajan vanhemmille tai täysi-ikäisille lapsille, jos nämä ovat työkyvyttömiä tai varattomia.
Ryhmähenkivakuutuksen piiriin kuuluvat työntekijät, joille työnantaja on velvollinen järjestämään työeläketurvan, sekä maatalousyrittäjät.

Sivun alkuun

S

SAK eli Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö on palkansaajakeskusjärjestö.

Sairauspäivärahaa tai sairausvakuutuksen päivärahaa maksetaan 16 - 67-vuotiaalle henkilölle, joka on sairauden vuoksi kykenemätön työhön. Päiväraha korvaa ansionmenetystä. Henkilön edellytetään olleen työssä sairautta edeltäneen 3 kuukauden aikana. Myös työtön työnhakija tai opiskelija voi eräin edellytyksin saada päivärahaa.

Sekalinja palkankorotusratkaisussa sovitaan korotuksiksi x senttiä mutta kuitenkin vähintään y prosenttia.

Solidaarisella palkkaratkaisulla matalimpia palkkoja pyritään korottamaan muita suhteellisesti enemmän. Näin pyritään palkkaerojen kaventamiseen.

Sopimuskorotus eli sovittu palkankorotus koskee kaikkia sopimuksen piiriin kuuluvia.

Sopimuskausi on työehtosopimuksen, TUPO:n yms. sopimuksen voimassaoloaika.

Sosiaalipaketissa sovitaan tulopoliittisen kokonaisratkaisun eli TUPO:n tai keskitetyn ratkaisun yhteydessä niistä sosiaali- tai työlainsäädännön uudistuksista, jotka eivät näy rahana palkansaajalle.

Soviteltu päiväraha on osa-aika- tai keikkapalkan lisäksi maksettava työttömyyspäiväraha. Jokainen tienattu euro vähentää päivärahan määrää. Päivärahaa ei makseta, jos työaika ylittää 75% alalla tehtävän kokoaikatyön enimmäistyöajasta.

Syrjintäkielto määrää työnantajan kohtelemaan kaikkia työntekijöitä ja työnhakijoita tasapuolisesti.

Sääntömääräinen on sääntöjen määräämä, esimerkiksi sääntömääräinen syys- tai kevätkokous.

Sivun alkuun

T

Takaisinperintä tarkoittaa, että aiheettomasti maksettu etuus tai eläke voidaan periä takaisin.

TEL on lakisääteinen työeläke, jota maksavat sekä työntekijät että työnantajat.

Tulopolitiikka eri eturyhmien ja hallituksen välistä yhteistyötä tavoitteena sopeuttaa kansantalouden kokonaistulojen kasvu ja jakautuminen muihin talouspolitiikan realiteetteihin, esimerkiksi reaalitulojen kasvu tuottavuuden kehitykseen ja saavuttaa alhainen inflaatio.

Tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli TUPO on maan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen sopimus talous-, tulonjako- ja sosiaalipoliittisista toimista. Tupo-ratkaisussa sovitaan, paljonko palkkoja nostetaan, ja minkä verran niistä kerätään valtiolle veroja ja muita maksuja.

Tarkistusneuvottelu käydään sopimuskaudella ja niissä tarkastellaan sitä, johtavatko muuttuneet olosuhteet muutoksiin sopimuksessa.

Tukilakko on lakko, jolla työntekijät tukevat jonkin toisen alan työntekijöiden työtaistelua.

Tulospalkka on henkilön, henkilöryhmän tai yrityksen tulokseen sidottu palkanosa.

Työaika on se aika, jonka työntekijä käyttää työntekoon tai on velvollinen olemaan työpaikalla tai muuten työnantajan käytettävissä.

Työehtosopimus on ammattiliiton ja työnantajaliiton neuvottelema sopimus kyseisen alan työntekijöiden työsuhteiden vähimmäisehdoista, kuten palkoista, työajasta ja lomista. PAU solmii 5 työehtosopimusta.

Työmarkkinaosapuolia ovat työmarkkinajärjestöt, ammattiliitot, työnantajaliitot,
palkansaajakeskusjärjestöt ja työnantajakeskusjärjestöt.

Työnseisaus on työntekijöiden työtaistelutoimenpide ja painostuskeino. Työntekijät voivat esittää mielenilmaisunsa työnantajalle lopettamalla työnteon joksikin aikaa.

Työehtosopimus solmitaan työntekijä- ja työnantajaliiton välillä. Siinä sovitaan vähimmäisehdoista, joita työnantajan on noudatettava työntekijöihinsä.

Työmarkkinoilla tarkoitetaan työvoiman kysynnän ja tarjonnan suhdetta ja työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen suhteita. Työmarkkinoilla solmitaan työsuhteita.

Työsopimus on työntekijän ja työnantajan välinen sopimus työsuhteen ehdoista. Työsopimuksella voidaan sopia mm. työehtosopimuksen määräyksiä paremmista työehdoista.

Työsuojeluvaltuutettu (TSV) on työntekijöiden valitsema työpaikkansa työolojen kehittäjä ja edustaja työsuojeluasioissa. Katso myös työsuojeluvaltuutetut.

Työsulku
on työnantajan työtaistelukeino, jossa työnantajat estävät työntekijöitä tekemästä töitä.

Työtuomioistuimessa ratkaistaan työ- ja virkaehtosopimuksista syntyneitä riitoja.

Sivun alkuun

V

Vapaa kilpailu tarkoittaa sitä, että markkinoilla yritykset harjoittavat samaa toimintaa toisistaan riippumatta ja kilpailevat kuluttajista.

Vakuuttamisvelvollisuus tarkoittaa työnantajan lakiin perustuvaa velvollisuutta järjestää palveluksessaan olevien henkilöiden eläketurva. TEL, työntekijöiden eläkelaki, on työeläkelakien runkolaki.

Vakuutusoikeus on eläkepäätösten viimeinen muutoksenhakuaste eli korkein valituselin. Vakuutusoikeuteen voi valittaa eläkelautakuntien päätöksistä. Vakuutusoikeuden päätöksistä ei yleensä voi valittaa.

Valtakunnansovittelija tehtävänä on sovitella ammatti- ja työnantajaliiton välisiä työehtosopimuksiin liittyviä riitoja.

Vanhuuseläke on eläke, jolle voi jäädä joustavasti 63 - 68-vuotiaana. Vanhuuseläkettä on haettava.

Varhaiseläkkeiksi kutsutaan joskus kaikkia ennen vanhuuseläkkeen alkamista alkavia eläkkeitä, eli työkyvyttömyys- ja työttömyyseläkettä, osa-aikaeläkettä ja varhennettua vanhuuseläkettä.
Joskus varhaiseläkkeellä tarkoitetaan yksilöllistä varhaiseläkettä, joka on yksi työkyvyttömyyseläkkeen laji.

Vuokratyösuhteessa yritys voi vuokrata työntekijöitään toisen yrityksen palvelukseen. Työntekijä pysyy hänet vuokranneen yrityksen palkkalistoilla, mutta työn johtamisen ja valvonnan hoitaa työntekijän palvelukseensa vuokrannut yritys.

Vuorotteluvapaalle voi jäädä tietyin edellytyksin ja vapaalle jäävän tilalle on palkattava työtön työnhakija. Vuorotteluvapaalla olija saa 70 prosenttia työttömyyspäivärahasta. Vuorottelu voi kestää kolmesta kuukaudesta vuoteen. Vuodesta 2005 alkaen vuorotteluvapaa pienentää tulevan eläkkeen määrää.

Sivun alkuun

Y

Yhdistyslaki säätelee yhdistysten, myös ammattiosastojen ja liiton toimintaa.

Yksinkertainen enemmistö on enemmistö, jossa eniten ääniä saanut ehdotus voittaa.

Yhteistoimintalaki, ns. YT-laki velvoittaa työnantajaa tiedottamaan työntekijöille yritystä koskevista tärkeimmistä asioista ja neuvottelemaan henkilöstön asemaan vaikuttavissa tekijöistä.

Yleiskorotus on työehtosopimuksessa sovittu palkankorotus, joka maksetaan kaikille kyseisen sopimuksen piiriin kuuluville.

Yleissitovuus ja yleissitova työehtosopimus tarkoittavat sopimusta, jota jokaisen kyseessä olevalla alalla toimivan työnantajan on noudatettava. Yleissitovan työehtosopimuksen soveltamisessa ei ole väliä kuuluuko työnantaja työnantajaliittoon tai työntekijä ammattiliittoon.

Sivun alkuun

Ä

Äänestys on päätöksentekomenettely, jonka avulla saadaan aikaan päätös, jos kannatettuja ehdotuksia on useampia kuin yksi. Äänestyksessä eniten kannatusta saanut tai määräenemmistön saavuttanut ehdotus tulee päätökseksi. Äänestyksen mennessä tasan, puheenjohtajan ääni ratkaisee. Vaalissa tasatilanteen ratkaisee arpa.

Äänioikeus on oikeus äänestää valtiollisissa ja kunnallisissa vaaleissa ja siten osallistua päätöksentekoon. Äänioikeus riippuu iästä ja asuinpaikasta. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutettiin Suomessa 1906.

Sivun alkuun

 Tulostettava versio